Ihanuutta Islannista: Meidän talon enkeli

Meidän sanakirjassa lukee:

ihmissusi = ihminen, joka joskus voi muuttaa itsensä suden hahmoon. 

Siitä pystyykö ihmissusi muuttumaan enkeliksi ei sanota mitään. Vain, että se on välillä ihminen, välillä susi. Kuka enkeli sitten on?

En aio kertoa tästä äidille.

Kristin Steinsdottir: Meidän talon enkeli
Alkuteos: Engil i Vesturbænum
Bokförlaget Idun, 2002
Kuvittanut: Halla Sólveig Þorgeirsdóttir
Graafinen suunnittelu:Sigrún Sigvaldadóttir
Suomentanut: Päivi Kumpulainen

Saarni on yksinäinen poika, jonka vanhemmat ovat eronneet ja joka nyt asuu äitinsä kanssa kerrostaloasunnossa. Saarnia kiusataan koulussa nimensä vuoksi, eikä hän itsekään ole rohkea heikkojen puolustaja, vaikka kovasti haluaisi olla. Kotirintamallakin huolia riittää: isä aikoo mennä uusiin naimisiin, ja sitä paitsi Saarni epäilee, että kellarihuoneiston ihmissusi aikoo syödä äidin. Mutta eräänä päivänä Saarni huomaa, että samassa rapussa asuu myös enkeli, joka tosin leijailee vain silloin kun luulee että kukaan ei näe.

Aion istuttaa puita pihalle ja kasvattaa metsän, susi vastasi tyytyväisenä suu ammollaan.

Tarinautti lokikirjaan: Koin viime kuussa islantilaisen pettymyksen, kun lupaavalta vaikuttanut lastenkirja osoittautuikin tylsäksi. Nyt otin vahingon takaisin korkojen kera: Pariinkin otteeseen palkittu Meidän talon enkeli on islantilaisen tekijäkolmikon lumoava, upea ja ajatuksia herättävä nuoren pojan kasvutarina, kertomus yksinäisyydestä, peloista ja eroangstista, mutta myös mustekaloista, muinaisuskosta, Punahilkka Pitkätossusta ja voikukkatukkaisesta pojasta.

Rakastin tässä kirjassa suunnilleen kaikkea - lukujen nimiä, henkilöitä, kerrontaa, värien käyttöä, symboliikkaa, jopa layoutia! Kirjan graafinen suunnittelu on suorastaan huikeaa: graafisista ratkaisuista tulee tärkeä osa tarinan kerrontaa. Yleensä olen allerginen "graafiselle kikkailulle", mutta Sigrun Sigvaldadottirin luova ja ilmaisuvoimainen layout ei jätä lainkaan kikkailun makua suuhun, vaan elähdyttää ja lumoaa - niin kuin tekee koko kirja.

Yhtenä iltana kun pesin hampaita, vilkaisin peiliin. 

Hammasharja putosi altaaseen ja tahna valui leualle.

Kirja koostuu lyhyistä kappaleista, joissa Saarni kertoo itsestään ja pohdiskelee maailmansa ilmiöitä kuin kouluaineessa tai päiväkirjan sivuilla. Jopa jäärapa muuttuu merkitykselliseksi ja kiinnostavaksi Saarnin tarkkojen havaintojen kautta, ja Steinsdottir tavoittaa hykerryttävän hienosti lapsen maailman ja logiikan: Minä luulen, että meidän toukkamme kuoli nälkään sillä se oli niin pieni. Ehkä se myös kuoli, koska sillä oli typerää.

Sokeritoukan sukulaiset etsintäkuulutettiin ja niitä etsittiin talossa kuukausia, mutta ketään ei koskaan löydetty.

Summa summarum: "Ihastuttava lastenkirja, joka kasvaa kuin saarnipuu kauas omien lehtiensä ulkopuolelle." (Ote takakansitekstistä). Yksi hienoimmista lukemistani lastenkirjoista koskaan.

P.S. Meidän talon enkelistä löytyi vain yksi bloggaus: Kajaanin kaupunginkirjaston lokikirjan hieno (ja ihastunut) arvio.