bg

Free background from VintageMadeForYou

maanantai 11. helmikuuta 2013

Kristiina Harjula: Pispalan kiviä


Ulkkisopimukseen kuului, että se toi paperit, joka oli ensin kopauttanut vesijohtoon. Raililla oli aina mukanaan mummun kaupan appelsiinipapereita, joissa luki Jaffa. Kun Maaru kerran sanoi, että Jaffa on kaupunki Israelissa, Railin teki mieli vängätä vastaan, koska sellaista ei ollut sanottu koulun uskontotunnilla. Israelissa on vaan Jerusalemi ja Peetlehemi ja Kolkata, joista opettaja Tyyne Kokkonen on ripustanut pahviset kuvat karttatelineen koukkuun. Mutta Maarulle ei kannattanut väittää vastaan.
Kotona hän ajatteli, että matkustaisi isona Jaffa-nimiseen kaupunkiin, jossa aurinko paistaa taivaalla kuin appelsiini.

Kristiina Harjula: Pispalan kiviä
Karisto 2013

Raili, mummo, äiti ja isä asuvat Pispalan rinteessä mummon pienessä talossa, jossa mummolla on myös kauppa. Raili, mummon kultasilmä,elää lapsuuttaan jossa on aina kesä, sireenit kukkivat, isäpoika soittaa haitaria ja alakerran tyttöjen kanssa on ihanaa leikkiä Pispalan pihoilla. Pitää vain yrittää unohtaa yöt, joina isä herää huutaen tai äiti itkee. Mutta murheet unohtuvat, kun ovelta kuuluu mitä mentäs ja sitten mennään vaikka Taika-Jimiä tai potkutellaan pirssikuskeina Rinnetietä pitkin.

Turvallinen arki saa jännittävän käänteen, kun taloon muuttaa ihmeellinen Eedit - nainen jolla on patellavyö, ja jonka perässä Pispalaan saapuu koko Pariisi. Railista Eedit on kuin enkeli, mutta ei sellainen enkeli joka pelastaa lapsia notkuvalta sillalta. Ja sitten Raili huomaa, että Eeditin ja Pariisin myötä kotiin on tullut jotain synkkää, jota hän ei aivan ymmärrä. 

Leikki siirtyi yhä syvemmälle liiteriin. Joskus noidalle piti laulaa. Joskus sitä piti rukoilla. Joskus kaikkien piti yhdessä itkeä. Kun Maaru ja Lintu valittivat, etteivät saa itkua tulemaan, Raili määräsi että piti kuvitella, että äiti olisi kuollut. Lopulta kaikki itkivät suureen ääneen.
Itkusta tuli suosittu. Ensin he menivät puupinon taakse kyyryyn, sitten alkoivat huojua ja hokea, äiti, äiti, äiti älä jätä, älä kuole. Useimmiten Lintu alkoi itkeä ensimmäisenä.

Ensimmäisen Pariisi-illan jälkeen Raili nosti jalkansa täkin alta ja kuiskasi kato isä mun varpaita,  koska ajatteli että niissäkin oli Pariisi, mutta isä ärjäisi no voi perkeleen perkele, että kakaroillekin tommottia, ja Railista tuntui, että varpaat tipahtelivat yksitellen petivaatelaatikon laidan yli, koska isä tahtoi Pariisin yksin itselleen.


Kristiina Harjula vie lukijansa värikylläiselle, elämänmakuiselle matkalle 1950-luvun Pispalaan. Tikkutehdas, Harjutien yleinen sauna, sota tulee ja Suomen Trikoo kuuluvat Railin elämään niin kuin myös Herranpiaksut ja Ristuksen ranteet


 Tarinautti lokikirjaan: Kiinnostuin tästä esikoiskirjasta lähinnä Pispalan tähden. En itse ole siellä käynyt kuin kerran, mutta äitini nuoruusmuisteloista sain kaipuun vanhaan Pispalaan, joten tämä kirja pääsi lukulistalleni heti kun siitä kuulin. Olisin siis ollut tyytyväinen pelkkään aikamatkaan, vaikka tarinan kirjalliset arvot olisivat jääneet vaisuiksi. Näin hienoon ja koskettavaan lukuelämykseen en ollut osannut ollenkaan varautua!

Pispalan kiviä on liikuttava ja mieleenjäävä kirja, jota ei esikoiseksi arvaisi. Kristiina Harjula kertoo vahvan tarinan kuvaten hienosti ja oivaltavasti lapsen ajatuksenjuoksua ja maailmaa. Raili oli jauhoja pussittaessaan miettinyt, miten se pani jauhot suuhun ja panisko se vehnä-, ruis-vai perunajauhoja, jos saisi valita. Varmaan peruna, koska jos perunajauhoja saa suunsa täyteen, niin ei varmaan pysty puhumaan.

Ajan ja paikan kuvaus on hykerryttävää, tamperelainen puheenparsi alkaa aivan soida korvissa ja henkilöt tuntuvat tosilta. Voin vain kuvitella, että sellaiselle jolla on tunnesiteitä vanhaan Pispalaan, tämä kirja on vielä ihanampi.


- Sää vaan tuijotat, mutta kattos tyttö, mitä näkyy! Aimo alkoi. - Enste meet tosta naapurin vaahteroitten ylitte Heleniuksen liiterin räystäälle, sitte siitä Lehtosen savupiipun viereen ja Niemisen kuuskulmasen huussin katolle ja Roivaisen kopille ja Haulitornille ja Lielahren vainioille, Ylöjärven kankaalle ja Nokian kummitehtaan piipun nokkaan. Lennät. Ajattelet nääs eteenpäin. 
-Mihin ihmeen eteenpäin? Missä se eteenpäin on?
- Eespäin eespäin tiellä taistojen, rinta rinnan astelkaamme siskot veikot. Mun isäni oli sentäs punakaartin eversti. Niinettä. Voisit vähän kunnioittaa.
-Joo, ja susta tuli sähkölaitoksen laulava potkukelkkalähetti.

Summa summarum: Harmaan ulsterin taskusta hän löysi äidin tumput. Ne olivat vanuneet ja pehmeät ja niiden sisällä sinisten tähtien seassa tuntui äidin käsi. Hieno lapsuuskuvaus 1950-luvun Pispalasta.

20 kommenttia:

  1. Tosi hienon kuuloinen! Munkin äiti on Pispalan tyttöjä, ehkä hänelle lahjaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ajatus, Sanna! Jos äitisi on yhtään lukuihmisiä niin suosittelen.

      Poista
  2. Kiva että kirjoitit tästä; vähänkään pienempien kustantamojen esikoisteokset tahtovat usein jäädä sivuun mediahuomiosta. En ollut suunnitellut lukevani tätä (kun kaikkea ei vain ehdi), mutta postauksesi lisäsi mielenkiintoani ja aion pitää silmäni auki tämän suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, olet valitettavan oikeassa! Eikä Karisto edes ole hirveän pieni. Toivottavasti moni löytää tämän pienen helmen.

      Poista
  3. Täytyykin suositella ainakin Tampereen ystäville :) Ja jos itse törmään tähän kirjamatkoillani Suomeen, pitääkin lukaista. Olen samaa mieltä kuin Maria, että liian moni jää varjoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti törmäät :)
      Kirjablogeista minäkin olen löytänyt monta aarretta, jotka muuten olisivat menneet ihan ohi. Tänä vuonna olen erityisesti nauttinut "kotimainen 13"-buumista ja sen kautta esiin nostetuista vähemmän tunnetuista kirjoista.

      Poista
  4. Elma Ilona, sinulle on haaste blogissani - en voinut vastustaa mielihyvä asioiden heittämistä tänne sinulle <3

    VastaaPoista
  5. Kuulostaapa mielenkiintoiselta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, oli tosiaan mielenkiintoista piipahtaa Tampereen lähihistoriassa.

      Poista
  6. Tampereen (ja Pariisin!) ystävänä saatan joskus tarttuakin tähän :) Kiva kun esittelit!

    VastaaPoista
  7. Tamperelaisena tämä kirja on ihan must-luettava, tosin olin ajatellut lukea tämän sitten joskus kun tämä tulee kirjastossa vastaan. Mainion arviosi luettuani siirryin heti kirjaston sivuille tekemään kirjasta varausta, ja sain todeta että olen jonossa sijalla 80. Suosittu kirja siis täälläpäin, ja ilman varausta saisin odotella tätä varmaan loppuvuoteen asti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin uskoa että Tampereella tällä kirjalla on vientiä! Toivottavasti myös muut kuin tamperelaiset löytävät tämän kirjan :)

      Poista
  8. Sain tämän kirjan uuden uutukaisena kirjastostamme. Rehevä kieli ja tapahtumien ja ajatusten kuvaus vetosi heti kun kurkistin kirjan tekstiä. Kunnolliset lauseet ja hyvin kirjoitettu murre vetosivat. kannattaa lukea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anucca, samoin kävi minulle. Murre ei tässä kirjassa todellakaan olut rasite vaan rikkaus!!

      Poista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.