Ymmärsin täsmälleen. Hän ei kestänyt häpeää ja syyllisyyttä. Niin kävi monille. Itku, iäisyyksiä vanha itku tihkui vuosikymmenten takaa. Me olimme jämähtäneet siihen itkuun.
Annica Wennström: Lapinkylä
Bazar 2012
Alkuteos: Lappskatteland, 2006
Suomentanut: Outi Menna
Vuonna 2002 nuori nainen saapuu Kaarasjoelle, saamelaisalueen sydämeen. Hän on tullut etsimään juuriaan, selvittämään vintiltä löytyneiden kengänpaulojen tarinaa, ymmärtääkseen sukunsa salaisuuksia ja niiden kautta itseään. Mutta ihmiset välttelevät, pelkäävät, häpeävät, kukaan ei halua puhua. Nainen huomaa törmänneensä vuosisatoja vanhaan hiljaisuuden seinään. Hitaasti paulojen salaisuus alkaa kuitenkin ratketa, ja neljän sukupolven naisten tarinoista kasvaa väkevä kertomus saamelaisuudesta, äideistä ja tyttäristä, elämäntavasta jolle modernisoituvassa yhteiskunnassa ja muuttuvassa maailmassa on yhä vähemmän tilaa. Häpeä on suuri voima: yksi toisensa jälkeen suvun naiset vaikenevat menneisyydestään, kieltävät alkuperänsä, siirtäen häpeän ja juurettomuuden perintöä sukupolvelta toiselle.
Olin halunnut usein puhua siitä siskoni kanssa. Siitä miten omituista on, ettei tunne lainkaan omaa äitiään. Siitä että on äiti, joka on olemassa vain lihana ja verenä. Muistan kyselleeni vielä silloin kun olin pieni, yrittäneeni puhaltaa henkeä tyhjään ruumiseen. Mutta lopulta lakkasin kysymästä. Annoin periksi.
 |
| Through Their Eyes: Military Archive by James Payne |
Tarinautti lokikirjaan: Hyvää, sanoi saamelainen, kansallispäivää! Tänään 6.2. juhlitaan saamelaisuutta, ja meidänkin maassamme päivänsankareita on liki yhdeksän tuhatta. Juhlan kunniaksi halusin blogata juuri Lapinkylästä, sillä se avaa hienon, pitkän perspektiivin saamelaisten historiaan: neljän sukupolven tarinassa matkataan 1860-luvulta nykypäivään asti. Saamelainen identiteetti (tai oikeastaan sen puute) on kirjan ydinteemoja, jota Wennström käsittelee sekä taidolla että tunteella.
Ajoittaisesta kielen kömpelyydestä huolimatta kirja vei mukaansa, eikä kiinnostus missään vaiheessa lopahtanut kesken. Henkilöistä voimakkaimmin puhutteli suvun "kantaäiti" Njenna, jonka varaan kirjan jännite rakentuu. 2000-luvulle sijoittuva minäkertoja jäi naisista laimeimmaksi. Hänen tehtävänsä kirjassa tuntuikin olevan lähinnä tuoda tarinaan nykyihmisen perspektiivi ja koota palaset yhteen; kokonaista persoonaa hänestä en saanut.
Kokonaisuutena nautin kirjasta kovasti. Erityisen kiinnostavaa oli tutustua itselleni vieraimmaksi jääneeseen saamelaisryhmään, etelän metsäsaamelaisuuteen. (Kuulun itse tunturisaamelaisiin, ja oli kiehtovaa vertailla "omaa" saamelaisuuttani Njennan kulttuuriin. Löysinkin paljon sekä yhtäläisyyksiä että eroja. Eniten samaa oli mytologiassa: tarinat staaloista ja maahisista kuuluivat minunkin lapsuuteeni. Kieltä en ymmärtänyt muuta kuin arvauspohjalta: moni sana oli samankaltaisehko, mutta ilman asiayhteyttä en olisi osannut arvata oikein. Sanastoon en sentään joutunut turvautumaan.)
Pidin siitä, että toisin kuin monissa ei-saamelaisten kirjoittamissa kirjoissa, Wennströmin kirjassa saamelaisia ei rypistetä yhdeksi, yhtenäiseksi ryhmäksi, vaan saamelaisyhteisöjen väliset ja sisäiset jännitteet saavat näkyä: Katselin ympärilleni. Täällä saamelaiset siis taistelivat suuryhteiskuntaa ja toisiaan vastaan. Tunturisaamelaiset vastaan metsäsaamelaiset, norjankieliset vastaan saamenkieliset, naiset vastaan miehet, poronomistajien muodostama aristokratia vastaan poroton saamelainen rahvas.
Häpeän ja pelon vastapainoksi saamelaiseen perintöön sisältyy kuitenkin myös paljon viisautta, sisäistä rikkautta ja voimaa.
He kuuntelivat lintuja, katselivat taivasta, viestivät toisilleen hiljaisuuden avulla. Kysy paikalta, isoäiti sanoi, pyydä paikalta lupaa, tallaa elämää varovasti, jaa yltäkylläisyydestä näkymättömille. Ole hiljaa.
Artist: Przemysław Tymiński
Summa summarum: Hän oli unohtanut tulet, joiden ympärillä he loikoilivat kesäisin kun muut vartioivat poroja. Hän oli unohtanut tarinaniskennän ja naurun. Hän oli unohtanut olemisen.
Kaunis ja tärkeä tarina vähemmistökansasta, saamelaiskulttuurin hiljaisesta henkiinjäämistaistelusta 1860-luvulta tähän päivään.
Muitakin blogistanian kansalaisia on Lapinkylässä vieraillut. Katja sivistyi ja viihtyi pienistä rosoista huolimatta, Sara piti kirjaa hieman raskassoutuisena, Kirsi vaikuttui ja ihaili Outi Mennan onnistunutta käännöstä. Tuulialle Lapinkylä avasi ovia uusiin maailmoihin. Annika K. nautti kirjan omintakeisesta keronnasta johon oli helppo päästä sisälle.
P.S. Yksi kirjan tapahtumapaikoista on Kaarasjoen hotelli, jossa olin nuorempana töissä. Vaan enpäs kiusallani kerrokaan, mikä hotellihuoneista on se rauhaton! ;)
Tämä oli hieno kirja, ehkä minustakin aavistuksen raskassoutuinen, mutta silti viihdyttävä. Mieleeni on jäänyt erityisesti teoksen upea alku!
VastaaPoistaAnnika, kävin netissä tonkimassa ja löysin sinunkin arviosi. Nyt on linkitetty sekin :)
PoistaHieno arvio! Tämä jäi kyllä mieleen upeana kirjana. Voi vain kuvitella, kuinka upea tämä sinulle oli, kun tapahtumapaikat, sanat ym olivat ainakin jossain määrin tuttuja! :)
VastaaPoistaTuulia, oikeinpa arvasit. Lisäksi tarina kadotetusta identiteetistä puhutteli minua myös henkilökohtaisella tasolla, josta lisää loppuviikon teemapostausten yhteydessä.
PoistaAi sä luit tämän heti - ja kiva, että tykkäsit! :)
VastaaPoistaJoo, tuli niin sopivaan saumaan juuri teemaviikon alla. Kiitos paljon sinulle kirjasta!!
PoistaTämä on niin hieno, tämä kulttuuriviikkosi! Mielenkiintoisen kuuloinen kirja tosiaan. Saamelaishistoriasta puhutaan niin vähän Suomessa, että heikottaa.
VastaaPoistaOi kiitos Sanna! Hienoa kuulla että aihe kiinnostaa muitakin kuin meitä saamelaisia :)
PoistaOlen samaa mieltä Sannan kanssa siitä, että saamelaishistoriasta puhutaan liian vähän. Koulujen historianopetuksessakin se on poljettu täysin sivuseikaksi, vaikka voisi käsitellä laajemminkin esimerkiksi sitä aikaa, jolloin saamelaisten omaa kulttuuria alettiin valtionkin toimesta alasajaa esimerkiksi metsien "valtaamisella" ja niin edelleen.
PoistaHyvä puheenvuoro, Jonna. Itse en tiennytkään miten paljon tai vähän saamelaisalueen ulkopuolella koulut asiasta opettavat. Meillä oli jonkun verran saamelaisten historiaa koulussa, mutta ei kovin paljon meilläkään.
PoistaTällainen teemaviikko on kyllä todella hieno ajatus! :) En tiennytkään, että kuulut saamelaisiin. Tämän kirja on täytynyt avautua sinulle erilailla kuin tällaiselle valtaväestön edustajalle. Tapahtumapaikkojen osittainen tunteminen ja samaistuminen kadonneen identiteetin omaavaan henkilöön on ollut varmasti paljon syvempää ja omakohtaisempaa, ainakin tuosta Tuulian kommenttiin vastauksestasi päätellen. Odottelen mielenkiinnolla teemaviikon tulevia postauksia. :)
VastaaPoistaPs. hyvin kirjoitettu arvio! Itsekin löysin kirjasta samoja asioita kuin sinä, vaikkakaan en niitä näin hyvin ja syvemmin osannut avata. :) Hauskaa, että sinäkin pidit tästä kirjasta! Mielestäni on hyvä, että tämä kirja saa enemmän tunnettavuutta, sillä mielestäni se on saanut sitä kovin vähän laadukkuuteensa verrattuna.
Jonna, minäkin yllätyin googlettaessa kuinka vähän blogiarvioita tästä kirjasta löytyi. Viikonloppuna on tiedossa postaus kotimaisesta "saamelaiskirjasta", jota hirveän hyvin ei tunneta vaikka se aikoinaan oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Kaiken kaikkiaan tämä teemaviikko on ollut niin positiivinen ja inspiroiva juttu, että olen jo suunnittelemassa tästä jokavuotista perinnettä :)
PoistaJa ihan totta, tätä kirjaa lukiessa oli monta kertaa tunteet pinnassa ja sain myös kokea muutamia ahaa-elämyksiä: näinhän se tosiaan on varmaan mennyt minunkin suvussani.
Hi Elma! You can find some more examples of my Lapland related art at http://gdziesnietu.blogspot.fi/p/laponia.html
VastaaPoistaBest wishes from Poland!