bg

Free background from VintageMadeForYou

perjantai 12. lokakuuta 2012

Franzon ja Airola: Surusaappaat



 

Onkiminen onnistuu vain sellaisilta, joilla on aikaa.
Pitää puhua hiljaisella äänellä ja odotella, että kaloille tulee nälkä. Ajan kuluksi voi vaikka kuunnella, kuinka kesäsateen kevyet pisarat kilahtelevat vedenpintaan. 
Kaikilla kalareissuilla saalista ei tullut.

Mummo ja Eemi jatkoivat kuitenkin onkimista, sillä kerran he olivat nähneet valtavan, melkein delfiinin kokoisen hauen molskahtavan rantakaislikossa. Lähtiessään he aina heittivät ylimääräiset madot järveen hauelle ruoaksi, että se kasvaisi entistä isommaksi.

Päivi Franzon ja Sari Airola: Surusaappaat
Lasten Keskus 2006

Eemin mummo on maailman paras - vaikka onkin vanha ja hänellä on kiukuttelevat varpaat. Mummon kanssa voi kalastaa ja keinua niin, että nuttura purkaantuu ja harmaa letti huiskii kuin hiiren häntä.

"Minä olen nuori kuin päivänkukka," mummo lauloi ja purskahti niin ilooiseen nauruun, että tohvelit  lensivät jaloista.
Mutta sitten mummo sairastuu, ja Eemi kuulee vanhempien kuiskivan, että jokin syö mummon vatsaa. Viikonloppuisin ei enää mennä mummolaan, vaan sairaalaan. Ja sitten yhtenä viikonloppuna ei enää mennäkään sairaalaan.



Eemi ymmärtää kyllä, että mummo on kuollut eikä enää herää. Hänellä on ikävä mummoa, ja murhemyöykky painaa kuin liian suuret saappaat. Mutta kodista on yhtäkkiä tullut niin hiljainen, että Eemi ei uskalla sanoa mitään - ja suru kasvaa, kun se ei pääse Eemin sisältä pois. Eemi kyllä yrittää: hän kätkee sen puuhun, hän hukuttaa sen mereen, mutta suru ei suostu lähtemään, vaan palaa aina takaisin vanhalle paikalleen Eemin sydämeen. Lopulta Eemi suuttuu ja huutaa ääneen sen, mistä kukaan muu ei uskalla puhua: Mummo on poissa ja se tekee kipeää! 

Kun lattialle valunut suolavesi ylsi heidän nilkkoihinsa, Eemin rinnassa painanut musta möykky oli jo pienentynyt.

Tarinautti lokikirjaan: Harvoinpa kuvakirjaa lukiessa tapahtuu niin, että aikuinen saa liikutuksen pisarat silmiin. Tätä lukiessa niin kävi, itse asiassa useampaan kertaan. 
Surusaappaat on ehdottomasti paras lukemani lastenkirja surusta. Sari Airolan hieno, herkkä kuvitus herättää tarinan eloon ja tempaisee syvälle Eemin maailmaan, lapsen silmin koettuna. Saman tekee teksti. Ja vaikka aihe on kipeä, tarinan loppu on valoisa: kun surun saa surra yhdessä äidin kanssa, se helpottaa ja musta möykky rinnassa pienenee. Hän tunsi kyllä surun vielä, mutta nyt se oli paljon kevyempi. Hänen saappaistaankin jäivät pihamaan hiekkaan enää vain pienet painallukset. 

Tätä kirjaa voin lämpimästi suositella kaikille, joilla on surutöitä rästissä - ei vain lapsille, vaan myös meille aikuisille, jotka usein yritämme olla liian urheita.


Summa summarum: Pieni kaunis kirja siitä, miten lasta voi tukea suuressa surussa.

P.S. Surusaappaista on blogannut ainakin Rouva Huu. Hienosta postauksesta löytyy myös vinkkilista muista isovanhemman kuolemasta kertovista kirjoista. Käykäähän kurkistamassa!

12 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta esittelystä, Elma Ilona!<333
    Uskon, että tämä kirja on lukemisen arvoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun taas poikkesit kommentoimaan, Aili. Tästä kirjasta halusin ehdottomasti blogata!

      Poista
  2. Meillä on tuo kirja myös (meidän lapsilla on, onneksi, vielä kaikki isovanhemmat elossa, mutta tämä kirja sopii kaikille). Tosiaan kaunis ja tärkeä kirja, hienoa että toit sen blogiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kuoli lasten rakas mumma pari vuotta sitten. Siitä on kyllä aina saanut puhua ja yhdessä on kaivattu mummaa, mutta tämä kirja tuntui silti antavan esikoiselle paljon. Tuttuja tunteita ja "vertaistukea" pienelle!

      Poista
  3. Ihana! Tämä on jäänyt minulta lukematta. Sari Airolan kuvitus on kertkaikkisen oivaltavaa ja erilaista. Pidän ihan valtavasti Mia Tiu ja sata sanaa -kirjasta :D Tämän haluan lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minultakin olisi jäänyt tämä löytämättä ilman Oulun kirjaston nettisivun kirjavinkkausjuttua. Hyvää työtä tekevät siellä!
      Mia Tiu teki minuunkin suuren vaikutuksen kun sen aikoinani luin. Airolan tuotantoahan täytyy näköjään alkaa seurata ihan tosissaan.

      Poista
  4. Voi, miten koskettavan ja tärkeän oloinen kirja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, sinä tykkäisit aivan varmasti! Kuvitus on luonnossa vielä vaikuttavampi kuin näistä näkeekään.

      Poista
  5. Tuo kuvitus on kyllä vaikuttavaa. Tässä näkyy kirjallisuuden yksi voima, vaikeiden asioiden käsittely tarinan keinoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Minuun teki vaikutuksen se, kuinka hyvin tekijät onnistuvat tässä kuvaamaan tapahtumat lapsen näkökulmasta, lapsen ymmärrystä aliarvioimatta ja silti lapsen tasolla.

      Poista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.