Sarjakuvaperjantai: Luumukanaa

Naser Ali Khan teki kuten hänen äitinsä pyysi. Hän osti kolmisenkymmentä askia savukkeita ja vei ne äidilleen. Hän ei enää rukoillut tämän puolesta vaan soitti tariaan kaikki päivät, auringonnoususta keskiyöhön.

Marjane Satrapi: Luumukanaa
LIKE 2008
Alkuteos: Poulet aux prunes, 2004
Suomennos: Taina Aarne

 

Naser Ali Khan on monien ihailema muusikko, joka on antanut musiikille kaikkensa. Kun hän menettää rakkaan soittimensa, katoaa hänen elämästään viimeinenkin nautinto, ja hän päättää kuolla. Maatessaan sängyssään odottamassa kuoleman enkeli Azraelia, hän käy läpi elämänsä iloja ja suruja, suhdettaan perheeseen ja vähäisiin läheisiin ihmisiin.

Palkitun sarjakuvataiteilijan Marjane Satrapin Luumukanaa vie lukijan keskelle 1950-luvun Irania, perheeseen joka on onneton omalla omituisella tavallaan. Satrapi kertoo kaihoisan tarinansa vähäeleisen väkevästi, mutta vailla paatosta. Tragikoomiset ihmiskohtalot heijastavat samalla myös iranilaisten tuntoja vallankumouksen jälkeisinä epävakaina aikoina.

Tarinautti lokikirjaan: Marjane Satrapi on nimi, johon olen toistuvasti törmännyt ja melkein aina kehuvissa merkeissä. Satun minihaasteesta sain sopivan tekosyyn tarttua tuumasta toimeen ja lähteä Lähi-Itään Satrapin mustavalkoisin siivin. En oikein odottanut mitään, aloin vain lukea ja katsoin mitä tuleman pitää. Yleensä en niin kauheasti välitä mustavalkosarjiksista, mutta tähän se sopi eikä vaivannut yhtään. Lukeminen oli helppoa ja vaivatonta, kuvat mukavan pelkistettyjä ja kerronta miellyttävän tiivistä. Tarinan henkilöt oli hienosti rakennettu, samoin kuin tarinan juoni. Aivan yllätyin, kuinka paljon kirjasta lopulta pidin!

Nautin kovasti myös kirjan huumorista. Jos asia on vakava, sille on syytä nauraa, ja nauretaankin - ilman että ketään tai mitään kuitenkaan pilkataan; Satrapin kertojanääni on kaikessa viiltävyydessäänkin myötätuntoinen ja lämmin. Napakkaan ihmissuhdekomiikkaan sekoittuu myös hurmaavasti ripaus absurdia.

Luumukanasta on blogannut jo aika moni ennen minua. Minna yllättyi, miten paljon sarjakuvalla voi kertoa, Linnea kehui tussijälkeä ja tarinan vaivatonta kulkua, Hannaa kutkutti kirjan huumori. Satu luki kirjan nopeasti ja unohti hitaasti. Karoliina hämmästeli, kuinka pienessä tilassa ja vähin sanoin voi luoda niin sisältörikkaan kokonaisuuden.

Summa summarum: Taidokkaan pelkistetty sarjakuvaromaani elämää suuremmasta rakkaudesta, perheestä ja elämästä kuohuvassa Iranissa.

Luumukanaa on myös filmattu. Trailerin perusteella leffa on mahtipontisempi kuin sarjakuva.