Valokuvissa julkkissienestäjän taskut eivät koskaan pullota sillä tavalla kuin tavallisella sienestäjällä. Tavissienestäjällä on taskussaan nenäliina, kodin avaimet, auton tai polkupyörän avaimet, kännykkä, hirvikärpässuihke, neulasia, vesipullo ja edelliseltä metsäreissulta unohtunut pieni kivi. Hänen hattunsa tai huivinsa on vedetty tiukasti hiusten suojaksi, koska metsässä päähineen tehtävä on suojata päätä. Kun tavallinen sienestäjä paljastaa päänsä pitkän sienestyksen jälkeen, kaikki näkevät, mitä tarkoittaa bad hair day.
Julkkissienestäjän hiukset sen sijaan hulmuavat valokuvassa kevyesti sitaistun huivin alta. Se näyttää kuvassa ihanalta. Jos kiehkura liiskaantuu poskeen, huulimeikin rajaus pettää tai huivi valahtaa paikoiltaan, kuvaajan vierestä hypähtää heijastavaa tasoa käsissään pitelevä ja tilanteet pelastava stylisti.
Heljä Salonen: Kaikki kotiin! Sienestäjän sielunelämää
Kirjapaja 2012
Tunnustaudutko sienistiksi? Podetko sienikateutta? Oletko joskus deletoinut fb-kaverisi, kun hän vielä marraskuussakin tukkii seinänsä sienisaaliskuvillaan? Tai ehkä juuri sinä olit se kaveri :D
Iltalehden toimittaja Heljä Salonen tuntee sienestäjän sielunliikkeet kuin omat taskunsa (jotka, kuten saitte juuri lukea, hän tuntee jokseenkin hyvin). Kaikki kotiin ei olekaan kirja vain sienistä, vaan lähes kaikesta mikä mitenkään liittyy sieniin. Salonen tarinoi sienistä kuin hyvistä tuttavistaan: tutuksi tulevat niin Japanissa rakastettu tuoksuvalmuska, suotta parjattu punikkitatti kuin lapsuuskodin korvasienet.
Kyökkipsykologien iloksi Salonen on laatinut vapaamuotoisen "sienigrammin" josta jokainen voi bongata itsensä tai tuttavansa: supermukava voitatti, juoruileva punakärpässieni vai toimelias haaparousku? Pilke silmässä laaditut "henkilökuvat" kertovat yhtä paljon ihmisten kuin sientenkin luonteenomaisista omituisuuksista ja tavoista.
Parrasvaloihin pääsevät myös kirjallisuuden kuuluisat sienet Agatha Christien myrkkysienistä Lewis Carrollin taikasieniin ja Aliiden kohtalokkaaseen sieniretkeen romaanissa Puhdistus. Muutama reseptikin kirjasta löytyy, tosin tekstin sisään upotettuina yleisen rupattelun lomassa.
Tarinautti lokikirjaan: Parasta tunnustaa heti: en ole käynyt sienessä vuosiin. Mitä tunnistamiseen tulee, erotan juuri ja juuri kangasrouskun korvasienestä. Kantarellia en ole koskaan edes maistanut. Silti ja ehkä juuri siksi tartuin innostakiljuen tähän kirjaan. Sienestys on harrastus, johon haaveilen joskus vielä vihkiytyväni - rakastan sydämeni kyllyydestä syksyisiä metsiä ja tarvitsen tekosyyn lähteä tarpomaan kosteaan iltaan ;)
Sienien tuoksussa on lapsuuden taikaa ja turvallisuutta, ja samaa tunnelmaa löysin riemukseni tästä kirjasta. Minun puolesta metsässä tarpomista olisikin saanut olla kirjassa reilusti enemmän (ja hirvikärpäsiä vähemmän ;)) Nyt tuntui että homma meni välillä jutusteluksi, ja aiheista pompattiin kolmanteen, ennen kuin päästiin edes kunnolla asiaan. Lukujen viehätysvoima vaihtelikin suuresti, sen mukaan miten puheenaihe minua kiinnosti. Eniten huomasin nauttivani, yllätysyllätys, luonnon sieni-ihmeiden esittelystä. Onko vastahasi koskaan metsäpolulla madellut sieni? Luultavasti on, vaikket sinä parka sitä tajunnut. Limasieniä kun on meidänkin metsissämme yllin kyllin, niille joilla on kyky nähdä :)
Kauluskiilunen |
Toinen sienimaailman kumma, josta jaksaisin lukea vaikka romaanin (!vinkkejä otetaan vastaan!) ovat tryffelit. Ehkä jonakin päivänä Suomen Juva on tryffeleistään maailmankuulu, ja kaikki juvalaiset miljonäärejä? Sitä odotellessa haaveilen lottovoitosta, jolla ostaisin oman possun!
Tryffelisieniä |
P.S. Pakko kysyä: sienestätkö sinä? Jos, niin mikä on lempisienesi ja miksi? Jos et sienestä, johtuuko se ajan vai kiinnostuksen puutteesta vaiko jostain muusta, mistä?
Aivan ihanan kuuloinen kirja! Pidän kannestakin, yksinkertaisuudessaan kaunis. Minä en sienestä, kun en asu sienimaastossa. Suomen metsien sieniin liittyy kyllä todella paljon muistoja: isän säilötty sienisalaatti, opiskeluaikojen korvasientenmetsästysmatkat kavereiden kanssa ja lapsuuden sienimetsä, jossa kaveriporukalla keräilimme ainakin karvarouskuja ja herkkutatteja joka syksy. Kauhea Suomi-ikävä tuli kyllä tästä postauksesta, jotenkin sienet olivat jääneet unholaan jo vuosiksi!
VastaaPoistaMinunkin sienestäminen tyssää siihen että sienimaastot ovat turhan kaukana. Mutta muistan kuinka jännää oli lapsena äidin kanssa kierrellä pihametsää ja etsiä aarteita maasta!
PoistaKiitos, tykkään sekä blogitekstistäsi että sienistä, sienestämisestä ja tällaisista kirjoista. Joka syksy etsin kuumeisimmin matsutakea eli tuoksuvalmuskaa, mutta eniten olen vuosien varrella oppinut uutta tateistamme.
VastaaPoistaKirjoitit, että "Kaikki kotiin ei olekaan kirja vain sienistä, vaan lähes kaikesta mikä mitenkään liittyy sieniin". Tällaiset kirjat ovat innostavia, tällaisista kirjoista pidän, koska odotan kirjalta ensisijaisesti sitä, että se käynnistää minussa jotakin uutta...
Yksi ensimmäisistä tällaisista "laaja-alaisista" niin sanotuista tietokirjoista, joihin ihastuin, oli Väinö Kirstinän Puutarhassa -kirja.
Ahaa, tuosta Kirstinän kirjasta en ole kuullutkaan. Kiitokset vinkistä! Tuoksuvalmuska on minulle tuntematon makueslämys, siihenkin olisi ihana joskus tutustua.
PoistaHih, tuo alimman kuvan kuvateksti herätti hienoista hilpeyttä ;)
VastaaPoistaKröhöm... Olen joskus lapsena käynyt äitini kanssa sienimetsällä ja monta vuotta sitten mieheni kanssa, mutta ne vähäisetkin taidot ovat ruostuneet :( Minäkin rakastan syksyistä metsää, sienestystaitoja voisi joskus taas viritellä...
Enhän toki halua kunnianloukkaussyytettä ;)
PoistaMinunkin tekee mieli opetella uudestaan sienestyksen jalo taito, kun saisin jonkun houkuteltua kaveriksi... yksin ei kuitenkaan tule lähdetyksi.