Maailman ympäri, 1/3: Pohjoista leveyttä

Tervehdys maailmalta! Matkani kirjamaailman ympäri on nousukiidossa, ja kuten lupailin, kirjeenvaihturoin matkani varrelta teille. Jottei turnausväsymys iskisi, jaan raporttini kolmeen osaan, joista ensimmäinen tulee, ta-daa, tässä. Mukavaa jos tulette "matkaseuraksi" lukemalla näitä matkakirjeitäni ja jättämällä terveiset kommenttilootaan.

Heti alkuun tunnustan, että matkaanlähtö viivästyi pahasti. Koska kyseessä on force majeure, ja koska arkeni juuri nyt on käymistilassa, en edes yritä ehtiä "perille" 80 päivässä niinkuin alunperin ajattelin. Otan ja annan siis itselleni aikaa nautiskella ja lepäillä. Kunhan ehdin jouluksi kotiin, se riittää.

Mutta asiaan. Niin kuin hyvin tiedetään, kaikki suuret matkat alkavat samasta paikasta: tästä. Niin siis minäkin aloitin reissuni sieltä missä parhaillani sijaitsen, eli pohjoiselta Pohjanmaalta. Oululainen Skiftesvik oli minulle mieluinen yllätys, pidin hänen tyylistään enemmän kuin arvasin. Ahtojäiden narinaa, tervan tuoksua ja majakan välkettä, bensankatkua ja ennen kaikkea juurevia perämeren ihmisiä, joista moni on niin ihanasti rempallaan!

Koska Jonin kanssa kotiseutua kolutessani löysin hangesta venäläisen avaruuslentäjän, oli loogista seurata kosmista vihjettä kohti suurta ja muinaista neuvostojen maata. Jatkoin matkaani kumikanootilla ja meloin vihkivesiä pitkin ajan virtaa taaksepäin: Neuvostovuosien Viroon.

Hänen selkänsä takana pimeässä uudenvuoden aattoillassa kaartui jähmettynyt Liivinmaa: meijerit ja omenapuut, heinäsuovat ja halkopinot, mehiläistarhat, korsut, tulipyrstöt ja kummitukset. Se oli vanhaa ja vihaista maata. Joka kerran jäi sen otteeseen, siitä se piti kiinni.

~Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät ~

Ja matkalla kun ollaan, tahdon toki esitellä muutakin kohdemaiden kulttuuria kuin kirjoja. Postikorttien sijasta saatte muuta kivaa, vaikkapa musiikkinäytteitä. Tämä virolainen rakkauslaulu sai ainakin minut ihan väkisin hyvälle tuulelle!

Ursula: Puu taga ilvest

Virosta jouduin jollain ihme kyydillä Liettuaan, josta minut vietiin Stalinin vieraaksi Siperiaan kasvattamaan luonnetta. Kyllä se kasvoikin - mutta koska olin mukana vain hengessä, sallin itseni nauttia myös maisemista välillä.

Igor Ushakov

Proomut lipuivat viikkokausia yhä pohjoisemmaksi pitkin Angarajokea. Maihin noustuamme ajoimme monta päivää mustien kuorma-autojen perällä sankkojen metsien halki. Ohitimme valtavankokoisia kaatuneita puita, joiden rungot olivat niin kookkaita, että kuorma-auto olisi mahtunut ajamaan niiden läpi. En nähnyt ainuttakaan ihmistä. Tumma metsä tuntui saartavan meidät läpitunkemattomana. Minne he meitä vievät? Päivisin olimme paahtua ja öisin hytisimme. Rakot paranivat. Söimme kaiken, mitä meille annettiin, kiitollisina siitä ettei meitä pantu töihin.

~ Ruta Sepetys: Harmaata valoa ~

Vietettyäni kymmenen vuotta Siperian perämetsissä teki mieli päästä vaihteeksi ihmisten pariin. Ei siis muuta kuin kaksi pyörää alle ja nokka kohti ihmeellistä Intiaa parin hullun eurooppalaisen mukana...

Kahdella Chandigarhiin johtavalla kaistalla ajaa usein rinnakkain kolmesta neljään ajoneuvoa. Vaikka ollaan niin sanotulla valtatiellä, moottoriliikenteen seassa vaeltaa iloisesti vuohia, lehmiä ja kulkukoiria. Intian teillä useimmat liikennesäännöt on tehty rikottaviksi, mutta ajamisessa on eräänlainen logiikka. Pienempi ajoneuvo antaa aina tietä isommalle, ja jos ei anna, isompi ottaa sen väkisin. Moottoripyöräilijä on heikossa asemassa, koska hänen on annettava tietä melkein kaikille: autoille, busseille, rekoille ja varsinkin pyhille lehmille, joita väistävät kaikki.

~ Satu Rommi: Moottoripyörällä Himalajalle ~

Vilinän ja kaaoksen lisäksi Himalajalta löytyi myös majesteettisuutta ja pyhyyttä. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin jätän teidät tällä kertaa. Kiitos kun olette virtuaalikärpäsinä matkallani mukana! 

Karunesh: Remebering to forget  (Himalayas)

 Yhden pienen, pimeän huoneen nurkassa istuu lattialla punertavaan kaapuun pukeutunut munkki, joka esittelee kynttilänvalossa tiibetiläisiä pyhiä tekstejä omituisen leveästä kirjasta. Hyllyillä seisoo vieri vieressä satoja samanlaisia kirjoja. Tavaan kynttilän lepattavan liekin häilyvässä valossa ikivanhija tekstejä, ja vaikken ymmärrä niistä sanaakaan, minusta alkaa yhtäkkiä tuntua siltä, että pelkästään kirjoitusten näkeminen voi tehdä minusta ihan pikkuisen pyhemmän. (Satu Rommi)