Satupäivä 18.10. Alakkonää satua?

Hyvää, sanoi tarinautti, satupäivää kaikille! Joka päivä on tietysti satupäivä perheessä, jossa on kolme alle kouluikäistä lasta. Mutta mikäs sen somempi tekosyy blogata lempiaiheestaan kuin valtakunnallinen teemapäivä :) Kävin siis tonkimassa lastemme kirjahyllyä ja poimin sieltä muutamia opuksia, jotka ansaitsevat paikan parrasvaloissa tänään.


     Ilmari Kianto: Turjanlinnan satukirja
                  1. painos 1915

"Oli pitkä talvi ja kovat pakkaset. Elimme täydellisesti erillään sivistyneestä maailmasta. Lapseni ottivat tavakseen sunnuntaisin rynnistää huoneeseeni ja silloin ei auttanut muu kuin että minäkin otin tavakseni ennen heidän tuloaan koettaa sepittää jotain, jota voisin heille lukea." Näin sai alkunsa Turjanlinnan satukirja, jonka pikku tarinoissa Ilmari Kianto kertoilee lapsilleen siitä erämaasta, johon kohtalo on heidät sijoittanut.

Turjanlinnassa sattuu ja tapahtuu. Lapset keittävät pöksyistään puuroa äidin puhasvesisaavissa, kesällä saadaan lentäviä hännystakkiherroja vierailulle, ja kevättalvella kun hanki kantaa, niin lähdetään porukalla metsään poimimaan punaisia poskia.

Mutta ei kaikki ole suloista ja herttaista edes saduissa. Turjanlinnassa on kätketty ikkuna, josta vain aikuiset saavat katsoa ulos. Lapset eivät edes tiedä, missä se kielletty akkuna onkaan, mutta sen he kyllä tietävät, että aina kun isä katsoo siitä pahasta ikkunasta ulos, hän alkaa huokailla ja äiti itkee. Ja yhtenä jouluna käykin niin, että joulupukki joutuu vatsatautiin eikä pääse tulemaan, vaan lähettää tuhman sotapukin tilalle. 

Tummista sävyistä huolimatta satujen tunnelma on lämmin. Kiannon kieli on viehättävää, sitä on ilo lukea.

Voi hirmuista vonkaa, mitä tuo tyttö meni! Ei näkynyt kuin lumitupru vain ja pienet kellot Kultakilinän kaulassa panivat yhtenä surinana että sirrrrr! ja sarvet keikkuivat ilmassa ja taivaan rannalla heilahti vielä tytön kinnas ja sitten näkyi vielä punakultahiippa horisontissa, vaan vähän päästä ei näkynyt kuin kärpäsen kokoinen musta pilkku valkealla ulapalla ja pian katosi sekin silmistä. Olipas siinä tyttöä, hih helkuti sentään! 

Sadut suorastaan tiukkuvat nostalgiaa ja hyväntuulista sanailua. Mielikuvituksen siivin voi vaikka lennättää Mirrin ja Hurtta Pystykorva Foxin syömään juustoa kuuhun. 

Mutta kun juusto loppui, niin - voi hirveä paikka: ei ollut minkä päällä enää seistä.

- Miau, kurnau? kysyi kissa.

- Hau-huut! Minä vastasin hermostuneesti. Meillä oli melkoinen hätä. Mutta Mirri se oli, joka keinon keksi.

   Aldous Huxley: The Crows Of Pearblossom, 1944
   Kuvitus: Sophie Blackall, 2011

Dystopiaklassikostaan Uljas uusi maailma tunnettu Aldous Huxley kirjoitti eläissään todistettavasti ainakin yhden sadun: The Crows Of Pearblossom syntyi joululahjaksi Huxleyn pojatyttärelle Olivialle vuonna 1944. 

Vinkeässä tarinassa kerrotaan ahneesta vanhasta käärmeestä, jonka suureen kitaan katoavat kaikki rouva Variksen munimat munat. 

When Mr. Crow came home that evening from Palmdale, where he worked as Assistant Manager in the drugstore, he found his wife looking very pale and haggard, pacing up and down the branch outside their nest.

Estääkseen vaimonsa sydäntä särkymästä herra Varis pyytää apua ystävältään vanhaherra Pöllöltä, ja yhdessä he laativat ovelan juonen, jonka avulla käärme saadaan satimeen.

Since that time, Mrs. Crow has successfully hatched out four families of seventeen children each. And she uses the snake as a clothesline on which to hang the little crows' diapers.

Sophie Blackallin kuvitus on hellyttävää: suurisilmäiset varikset ja hempeät pastellin sävyt. Tästä kirjasta tykkäsivät meillä kaikki.

  Oili Tanninen: Nunnu
  Otava 1965-1969

He ovat Hyvin Tärkeitä Henkilöitä. Heitä tarvitaan kaikkialla, sillä kaikki haluavat nukkua, herätä ja joskus vähän möksöttääkin. Siksi Nunnulla, Hopulla ja Möksöllä on aina kiire. Ja kiire heillä oli sinäkin päivänä, josta minä nyt kerron.

Nunnu nukuttaa, Hoppu hoputtaa ja Möksö mököttää. Yhdessä he huolehtivat tärkeistä asioista, kuten professori Prillin päivänokosista, neiti Ajan hammassärystä ja kenkusta hepsunkepsusta, joka on istua pyllähtänyt Möksön ikiomaan hattuun. Onneksi Hopun kaupasta löytyy melkein mitä vain, jos on millä maksaa - ja miksei olisi, valuuttana näet toimivat hullunkuriset ajatukset.

Hoppu oli hyvin ylpeä Hulihopperistaan. Se oli hänen uusin keksintönsä.

Löysin Nunnun vasta hiljattain, ja ällistyin, kuinka Tannisen koko tuotanto on voinut mennä minulta ohi!   Nunnusta ja hänen ystävistään ilmestyi 1960-luvulla kolme kirjaa: Nunnu, Nunnu lentää ja Nunnu putoaa. Nyt ne on saatu yksiin kansiin kaikkien retrosielujen iloksi. 

Tykästyin Nunnuihin jo kirjastossa veikeän, värikylläisen kuvituksen tähden. Kotona huomasin riemukseni, että tätä oli mukava lukea lapsille ääneen: tytöt hihittivät hepsunkepsuille, äiti neiti Ajalle. Minäkin tahdon oman kotihiippari Hetkisen! (En muuten ihmettele, että Nunnu on myös Japanissa suosittu.)

Monta muutakin satua haluaisin nostaa esiin, mutta kello on huolestuttavan paljon. Tyydyn siis tunkemaan tähän loppuun pienen kuvagallerian ja toivottamaan satumaista satupäivää kaikille!

Tänään on juuri oikea aika / muurahaisen lentää kuuhun

ja tehdä siellä semmoinen taika / että namusia sataa suuhun

     ~Kirsi Kunnas: Puupuu ja käpypoika ~

Sillä vaaroja riittää. Niiltä ei voi välttyä, jos täytyy pitää huolta omasta kuningaskunnasta. 

Vaara kun voi väijyä lähimmän kiven takana!

Mutta Mikko on rauhallinen. Hänellä on ikioma voimasäkki.

~Gunilla Bergström: Mikko Mallikas on kuningas ~

- Mitä taloa? Mihin tarkoitukseen? alkoi reportteri kysellä. - Minä haluan tietää lukuja.

- Tästä tulee pieni talo, selitti krokotiili. - Viisi askelta leveä ja viisi askelta pitkä.

- Kuinka monta kerrosta?

- Yksi kerros.

- Merkitään muistiin, sanoi mies ja alkoi tuhertaa lehtiöönsä. (Kirahvi valaisi häntä lyhdyllään.)

~Eduard Uspenski: Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä ~

P.S. Pakko kysyä: Mitkä ovat teidän suosikkisatujanne? Onko teillä satukirja-aarteita, jotka kulkevat perintönä perheessä?