bg

Free background from VintageMadeForYou

tiistai 12. helmikuuta 2013

Blogisynttärit! Arvonta!!


Jipii, on juhlahumun aika: 19.02. blogini on ollut olemassa tasan kaksi vuotta! Sitä sietää juhlistaa, eli pistänpä pienimuotoiset synttäriarpajaiset pystyyn.

Arvontaan voivat osallistua kaikki lukijaksi rekisteröityneet. Jokaiselle on jaossa yksi arpalippu, jonka saa omakseen jättämällä tähän postaukseen kommentin ja kehumalla jotain viime vuosituhannella julkaistua kirjaa. Tämä siksi, että koen bloggarina sydämenasiaksi nostaa uutuuksien rinnalle esiin myös hieman vanhempia helmiä. Hyväksyn kaikki genret, kunhan kirja on ensimmäisen kerran julkaistu ennen vuotta 2000. 


Arvonnan voittaja saa palkinnokseen ylläkomeilevan Keltaisen muistikirjan (Tammi), sekä valintansa mukaan yhden seuraavista kirjoista:

Kirsti Paltto: Voijaa minun poroni (kovakantinen)
Kristiina Harjula: Pispalan kiviä (kovakantinen)
Milja Kaunisto: Synnintekijä (kovakantinen)
Toni Morrison: Rakkaus (kovakantinen)
Satu Taskinen: Täydellinen paisti (kovakantinen)
Alexander McCall Smith: Pieniä ihmeitä autokorjaamolla (pokkari)
Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja (kovakantinen)
Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus (kovakantinen)
Fabio Geda: Krokotiilimeri (kovakantinen)
Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien (pokkari)

Lisäksi arvotaan lohdutuspalkinto, jonka saaja pääsee valitsemaan jäljellejääneistä kirjoista yhden. Arvonnan saa halutessaan myös linkittää, mutta siitä ei tällä kertaa heru lisäarpoja. Tärkeintä on muistaa mainita "kirjaveteraani", jota haluaa ylistää. Arvonta suoritetaan 19.02. ja voittajat julkistetaan blogissa viimeistään 20.02.

Toivotan kaikille onnea arvontaan!

73 kommenttia:

  1. Voi, aimo-onnittelut kaksivuotiaalle blogille ja sen emännälle!

    Osallistun ilman muuta ja ilomielin tähän arvontaan. Hehkuta Johanna Sinisalon kirja Ennen päivänlaskua ei voi. Kirja oli ensikosketukseni kirjailijan tuotantoon ja niin huikea, että on sittemmin kiertänyt todella monen ystävän luettavana. Kirja, jonka maailmaan sukelsin, jonka vuoksi uskoin jopa peikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että mainitsit Sinisalon kirjan, se on jostain käsittämättömästä syystä jäänyt minulla välistä. Ehdottomasti tahdon sen lukea.

      Poista
  2. Paitsi että vuosiluku taitaa olla tasan 2000! Uusiksi meni: Siispä otetaan toinen suosikkini, José Saramagon Kertomus sokeudesta on kirja, joka jokaisen pitäisi lukea ja siäistää ihmisyyden ja toisaalta sen puutteen vuoksi. Mitä meistä tulee, ellemme ole toisillemme ihmisiä? Mikä on jokaisessa ihmisessä asustava pahuus? Hieno kirja, jota suitsutan mielelläni aina vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätäkään en ole lukenut! Olen vähän pelännytkin tähän tarttumista raskaan aiheensa tähden. Mutta kyllähän tämä on niin tärkeä kirja varmasti, että pitänee kerätä tarpeeksi kanttia kasaan ja uskaltautua tuumasta toimeen.

      Poista
  3. Sinulla on ihana kirjablogi, onnea parista vuodesta, ja toivotan myös pitkää blogi-ikää :) Oho! Kävi mielessä tuo Valkoisen Kirahvin mainitsema Kertomus sokeudesta - se on aivan loistava. Mutta koska se on jo mainittu, tuon esiin yltiöpäisen suosikkini Tahar Ben Jelloun Pyhä yö -nimisen romaanin. Se on kaunis ja ruma, mieletön tarina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jelloulta olen lukenut vain yhden kirjan, Pyhästä yöstä en ole tainnut kuullakaan. Kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Olipa yllättävän vaikeaa keksiä joku tarpeeksi "vanha" kirja suositeltavaksi. Mutta sitten keksin, että Tytti Parraksen Jojo on ehdottomasti lukemisen arvoinen! Ja bonuksena suosittelen lastenkirjaa Tiikeri Luukas :)

    Sormet ristissä koitan tehdä arvastani onnettaren sormiin tarttuvan, sillä tuo Valtaojan kirja kiinnostaisi hurjasti.

    Niin ja tosiaan, onnea blogisynttäreistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan, Maija! Ja onnea arvontaan. Tytti Parrasta en ole lukenutkaan, laitan kirjan nimen muistiin.

      Poista
    2. Maija, mikä valinta! Sain tutustua Tyttiin kun hän oli julkaissut Jojon ja seurusteli yhden perhetuttumme kanssa. Katselin häntä kahvipöydässä ja ajattelin, että isona minusta tulee kuin Tytti;-) Ainakin kasvatin ihan samanlaiset hiukset ja pidin niitä samalla tavalla ja taisin vähän villiintyä...

      Poista
  5. Oikein paljon onnea tänne tarinauttisen hämäriin hetkiin, ihana nimi blogillasi.

    Iski runsaudenpula kun mietin mitä suosittelisin, mutta lopulta päädyin Aila Meriluodon päiväkirjateokseen "Vaarallista kokea". Se on ollut ja on yhä tärkeä kirja minulle, johon palaan aina uudestaan ja uudestaan. Niin rehellistä puhetta naiseudesta harvoin saa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Taas yksi hieno kirjailija, jonka tuotanto on minulla kokematta vielä... Meriluotoon haluan kyllä tutustua vihdoin ja viimein.

      Poista
  6. Onnea ihanalle kaksivuotiaalle, blogisi on sanalla sanoen hurmaava! <3 (Sitä paitsi blogimme ovat melkein tismalleen samanikäiset, oma blogini kun täyttää kaksi vuotta tulevana sunnuntaina :).

    Minulle oli heti päivänselvää, minkä kirjan haluan kohottaa jalustalle: se on tietenkin Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija!! Tai no, sehän on oikeasti 5-osainen kirjasarja, mutta löytyy nykyisin kätevänä yhteisniteenä. Maija on upea teos, se on minulle hirmuisen tärkeä ja rakas, ja yksi elämäni sielukirjoista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, luin juuri Blomqvistin Maijan, ja bloggaan siitä heti kun kynnelle kykenen! Sen voin jo paljastaa, että on hehkutusta luvassa :)

      Poista
    2. Ihanko totta??? Ihanaa!! <3 <3
      (Ja tiedän jo nyt, että kun luen arviosi Maijasta, haluan lukea kirjan heti uudestaan! :)

      Poista
  7. Haluan nyt mainita Alexandre Dumas nuoremman kirjoittaman Kamelianaisen, vaikka se on julkaistu jo 1800-luvulla. Se ei mielestäni ole saanut riittävästi huomiota, enkä varmaan itsekään olisi lukenut, jollen olisi valinnut sitä luettavakseni eräällä lukion äidinkielen kurssilla. Viime vuosisadalla ilmestyneistä helmistä mainitsen Michael Enden Tarina vailla loppua -kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina vailla loppua on parhautta! Kamelianainen on kirja, jonka olen aina aikonut lukea "sitten joskus". Hyvä kun muistutit.

      Poista
  8. Voi Elma Ilona, onnea!! <3 Runsaasti hyviä blogivuosia sinulle! Mun täytyy palata kirjasuosituksen kanssa myöhemmin takaisin, nyt aivot lyö vain tyhjää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, jään odottamaan mitä kivaa keksit :)

      Poista
  9. Paljon onnea! Hmm... Viime vuosituhannelta haluan hehkuttaa nyt Ian McEwanin Ikuista rakkautta, se oli hieno kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia. Kylläpä maailmassa onkin paljon kirjailijoita, jotka tiedän hienoiksi mutta en vain ole tullut lukeneeksi. McEwan on yksi heistä.

      Poista
  10. Onnea mahtavalle blogille!

    Suosittelen Vivi-Ann Sjögrenin kirjoja, jos et vielä ole niitä lukenut. Niistä tulee matkakuume ja kauhea nälkä samaan aikaan :D Esimerkiksi Meksikon päiväkirja tai Mustaa kahvia, keksinmuruja. Tai oikeastaan ihan kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustaa kahvia, keksinmuruja on kirjahyllyni koirankorville & keksinmuruille luettuja aarteita! Rakastin myös hänen muistelmakirjojaan (Pikku rouva pikku talossa jne.), ja yksi ikisuosikkini on Saharan aamut ja illat. Vivi-Annin keittiössä on keittokirjaihanuus, jonka haluaisin ihan omaksi.

      Poista
  11. Onnea blogillesi ja lisää tulevia vuosia! :)

    Tällä kertaa passaan arvonnan, mutta suosittelisin Coletten Chériä. Se on upea kirja. :)

    VastaaPoista
  12. Onnea ja lisää hyviä hämäriä hetkiä tarinauttiseen kirjamaailmaan! :) Blogillasi on sama hyvä syntymäpäivä kuin miehelläni, ikäeroa tosin on tasan 38 vuotta. ;)

    Suosittelen ehdottomasti John Irvingin romaania Oman elämänsä sankari. Se on hieno, monipolvinen ja mukaansatempaiseva tiiliskivi, joka viihdyttää, koskettaa ja herättää ajatuksia. Se kirja, joka kunnioittaa naisten, kiertelevien työläisten sekä orpolasten oikeuksia ja kirja, joka mielestäni on kirjoittajansa paras.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, en ole unohtanut että haastoit minut lukemaan OES:n. Sen olenkin jo hankkinut hyllyyni... ensi kuussa on blogissani Miesten vuoro,jospa silloin viimein pääsen Irvingin kimppuun.

      Poista
  13. Onnea hurjasti pari vuotiaalle! Blogimme ovat melkein samanikäiset :)

    Minäkin suosittelen Irvingiä. Tosin Garpin maailmaa! Ja arvontaan toki osallistutaan, sillä sen verran kivoja kirjoja jaossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Garpin maailma on leffana huippu! Kirjaa en ole (vielä) lukenut.

      Poista
  14. Lämpimät onnittelut Tarinauttisten hämäräin hetkille ja Elma Ilonalle! <3

    Osallistun ilolla arvontaan ja suosittelen - ihan kaikille, mutta sinulle erityisesti, kun olet kerran Myrskyluodon Maijaankin juuri ihastunut - Ulla-Lena Lundbergin romaania Kuninkaan Anna, joka sijoittuu Kökariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. Pidän Lundbergista, ja saaristokirjat ovat ihania joten Kuninkaan Anna tarttee ehdottomasti laittaa listoille.

      Poista
  15. Hei Elma!

    Tuli katsomaan, jospa taalla olisi viela jotain uutta saamelaisviikon tiimoita ja tipahdinkin keskelle synttarihumua. Onnea 2-vuotiaalle! Ja paljon innostavia ja mielenkiintoisia lisavuosia blogillesi! :D Ja arvonta, ihanaa (toivon etta tahdet ovat paikalla, silla Voijaa minun poroni olikin e-kirjakaupasta loppu (vaikka nettisivujen mukaan sita olikin saatavilla...), joten jospa onni potkaisisi :)

    Suurin kirjallinen rakkauteni ennen vuotta 2000 on ehdottomasti Haruki Murakami. Voisin hehkuttaa lahes jokaista Murakamin teosta, mutta ennen vuotta 2000 ilmestyneista otetaan vaikka Norwegian wood and Sputnik Sweetheart. Tempaudun aina yhta taysilla mukaan Murakamin luomaan maailmaan ja uniikkiin kerrontaan. Murakamin uusin, Underground, lahtikin Amazonilta tilaukseen heti sen ilmestymispaivana 7.2., sita odotellessa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sinisukka! Norwegian wood on lukulistalla, ja Wind-Up Bird Chronicles on Murakamilta juuri päässyt lukupinosta yöpöydän puolelle :)
      Vai oli Voijaa minun poroni lopahtanut. Omani löysin huutonetistä, taisi käydä tuuri...

      Poista
  16. Onnea Elma Ilona♥

    Sanotaan nyt vaikkapa Anne Delbéen Camille Claudel - Kuvanveistäjän elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena. Sekä kirjailija että kirja ovat ihan uusia minulle! Painanpa mieleen.

      Poista
  17. Onnea!

    Ja kirjoista suosittelen vaikka uudelleen lukemaani Kunderan Olemisen sietämätön keveys -teosta ♥

    Osallistun arvontaan tietty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan, Mari. Olemisen sietämättämän keveyden olen nähnyt telkkarista, mutta kirjaa en ole lukenut.

      Poista
  18. Onnea!

    Minä kehun Colleen McCullough'n Okalintuja. Raastavan itsekäs rakkaustarina, onnen sirpaleista taistellaan kynsin hampain, se paahtavan kuuman Australian tunnelma... Yksi ikisuosikeistani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okalinnut oli äitini kirjahyllyssä, pari kertaa sitä nuorempana lehteilin mutta en tullut ryhtyneeksi lukemaan. Nytpä tiedän ryhtyä :)

      Poista
  19. Hurjasti onnea!♥ Arvonnassa olen tietty myös mukana ja suosittelen Irvingin Oman elämänsä sankari-kirjaa. Ihana ja minulle todella tärkeä kirja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo toinen ääni Oman elämän sankarille! Se onkin jo hyllyssäni vuoroaan kärkkymässä, pian lienee sen vuoro.

      Poista
    2. Täältä tulee kolmas ääni Oman elämänsä sankarille!

      Poista
  20. Rutkasti onnea kaksivuotiaalle! :) Arvonnassa innolla mukana ja suosittelen Henrik Tikkasen osoitetrilogiaa, joka alkaa Kulosaarentie 8-kirjasta. Tempaisi minut mukaansa totaalisesti!

    Aivan mahtavia lukuvinkkejä ovat aiemmat kommentoijat antaneet, itsekin taidan napata vinkeistä ainakin Aila Meriluodon Vaarallista kokea-päiväkirjateoksen lukulistalleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea vinkkikokoelma tosiaan on tähän kertynyt! Taidan arvonnan yhteydessä vielä julkaista kootut vinkit.Tikkasia(kaan) en ole lukenut koskaan. Nyt sen näkee, kuinka sivistymätön sitä onkaan ;)

      Poista
  21. Onnea kaksivuotiaalle! Minäpä suosittelen tällä kertaa novelleja, kun niitä ei vielä yllä näy. Eli Roald Dahlia! Novelleja on julkaistu suomeksi kokoelmina Rakkaani, kyyhkyläiseni (1961) ja Joku kaltaisesi (1970), ja jos kelpaa 2000-lukulainen yhteisnide, niin sellainenkin on tarjolla (Nahka ja muita novelleja, Otava, 2007).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dahlilta olen lukenut vain lastenkirjoja, itse asiassa en tiennytkään että hän on julkaissut myös novelleja. Hieno vinkki.

      Poista
  22. Onnea ja iloa! Minun suositukseni olkoon Iris Murdochin Kello (1958, suom. 1961). Kirjaston kierrätyskärrystä löytynyt kirja vei minut mennessään niin totaalisesti, että nyt kolme vuotta myöhemmin sillä on hyllyssä 32 kaveria. :)

    VastaaPoista
  23. Hurmaavat onnentoivotukset 2v. blogille ja sen ahkeralle kirjoittajalle.
    Osallistun arvontaan ihanalla japanilaisella Haruki Murakamin Norwegian Woodilla (1987), jonka arvostelu löytyy Kirjasähkökäyrän sivulta, suosittelen lämpimästi kaikille.
    http://kirjanainen.blogspot.fi/2013/02/norwegian-wood.html

    Nalle karvatassu,
    iloinen ja hassu,
    löysi pienen sydämen,
    punaisen ja lämpöisen,
    luokse hyvän ystävän,
    sydämen mä lähetän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta ystävänpäivärunosta, Mai!
      Norwegian woodin olen halunnut lukea jo kauan.

      Poista
  24. Hirmuisesti onnea 2-vuotiaalle. Pidän blogistasi todella paljon, joten toivotan vielä pitkää blogi-ikää! ;)

    Nyt täytyy sanoa että vaikea valita yksi suositeltava kirja. Dumasin Monte Criston kreivi on hyvä, bronten kotiopettajattaren romaani on mahtava, Anni Polvan Lulu kirjat ovat hauskaa luettavaa, Hilja Valtoset myös. Robert Holdstockin Alkumetsä kannattaa myös lukea sekä Bargumin Syyskesä. Ja Kuin surmaisi satakielen on huippuhyvä. Tässä nyt jotain mainitakseni. Olen huono karsimaan tai suosittelemaan vain yhtä. :D

    Ja arvonnassa mukana tietenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aletheia. Toki saa kehua niin monta kirjaa kuin haluaa, kiva vain saada rutkasti vinkkejä hyvistä kirjoista :)
      Kotiopettajattaren romaani ei ole koskaan kiinnostanut minua, mutta tässä viime vuonna huomasin salakavalasti (blogien myötä??) alkaneeni innostua... taidan siis sittenkin lukea sen kun sopiva tilaisuus tulee. Alkumetsä on keikkunut lukulistallani kauan. Satakieleen olen arastellut tarttua, mutta tiedän että haluan sen silti lukea.

      Poista
  25. Synttärionnittelu ihanalle 2-vuotiaalle blogillesi ja monia blogivuosia lisää! Suosittelen sinulle luettavaksi Kate Chopinin Herääminen, joka on suomennettu vasta 2009, mutta ilmestynyt jo 1899. http://sarankirjat.blogspot.fi/search/label/Kate%20Chopin

    Ja tottakai aina yksi tyttökirjasuositus pitää antaa! Ja nyt tuli vaikeus valita, mutta päädyn tällä kertaa Eleanor H. Porterin Iloinen tyttö. Ehkäpä oletkin sen lukenut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttökirjavinkit ovat aina tervetulleita! Täytyy tunnustaa, että en ole kuullutkaan Iloisesta tytöstä, enkä uskoakseni lukenut Porterilta mitään. Kiitos kun valistit minua :)

      Poista
  26. Lämpimät onnittelut, Elma ILona, blogisi 2-v. synttäreiden johdosta!

    Mieleeni nousi Eeva Kilven Naisen päiväkirja. Se taitaa olla -70-lukulainen teos. Olen lukenut ja nauttinut siitä useaan kertaan. Lainasin kirjan eräälle ihmiselle, ja sille tielleen se jäi...
    Eeva Kilpi oli tienraivaaja naisen eroottiselle romaanille, hänellä' on niitä muitakin tämän genren romaaneja..:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Naisen päiväkirjan nuorena tyttönä, ja aika ihmeellistä mutta totta että se kolahti jo silloin! Kuinkahan se mahtaisikaan kolahtaa nyt...?

      Poista
  27. Oijoi, oikein paljon onnea sankarille - and many happy returns! Minä taidan vinkata kirjasta, joka julkaistiin 1999, lähellä sun deadlinea ;-) Jostakin syystä tuli mieleen Jason Elliotin An Unexpected Light - Travels in Afganistan, joka on hieno ja tapahtumarikas sekoitus pohdiskelua, historiaa, politiikkaa, seikkailua ja henkilökohtaista kasvutarinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos erittäin kiehtovasta kirjavinkistä. Aivan tuntematon kirja, mutta Lähi-Idästä kiinnostuneena innostuin heti.

      Poista
  28. Onnea, onnea... !

    Taidan tällä kertaa mainita kaksikin viime vuosisadan kirjaa eli Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä on tullut useammallakin blogikierroksella mieleen. Se on myös yksi kaikkien aikojen suosikeistani.

    Toinen ikisuosikkini liittyy tietyllä tavalla myösm tällä hetkellä lukemaani kirjaan eli Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, Minna. Kumpaakaan kirjaa en ole lukenut... ja minä kun luulin lukeneeni paljonkin! Heh, näin sitä ihminen nöyrtyy :D

      Poista
    2. Minulla meinasi tuossa vuodenvaihteessa iskeä paniikki, kun luin kaikkien kirjalistauksia. Oli meinaan tosi vähän joukossa sellaisia kirjoja, jotka olin lukenut... Maailmassa on näköjään vaan niin hurja määrä kirjallisuutta.

      Poista
  29. Paljon, paljon onnea kaksivuotiaalle! Ja lisää innostavia vuosia!

    Päätin hehkuttaa Joni Skiftesvikin Tuulenpesää, jonka juuri luin. Se on vuodelta 1990.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, luin hiljattain ensimmmäisen Skiftesvikinä (Gagarin kinoksessa)ja tykästyin. Tulen varmasti lukemaan lisää Skiftesvikiä kunhan kerkiän!)

      Poista
  30. Hurjasti onnea!!

    Suosittelen Pirkko Saision kirjaa Pienin yhteinen jaettava vuodelta 1998. Myös sen "jatko-osat" Vastavalo ja Punainen erokirja ovat minusta huippuja, mutta ne ovat ilmestyneet vasta tämän vuosituhannen puolella. Ihana Saisio, ihana trilogia, ihania lukumuistoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nanna! Pienin yhteinen jaettava on minulle tuttu vain kirjannimenä, jota olen aina ihaillut. Hyvä tietää että itse kirjakin on hieno.

      Poista
  31. Tuhannesti onnea! <3

    Suosittelen Anja Kaurasen (nyk. Snellman) tuotantoa, etunenässä Pelon maantiedettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi minua luupäätä, nyt vasta sain senkin tajuttua että Anjat Kauranen & Snellman ovat yksi ja sama henkilö!! Kiitos kun kohensit kirjallista sivistystäni :)

      Poista
  32. Onnittelut ihanalle blogillesi :)

    Jollet Lolitaa vielä ole lukenut, niin lue se! Vaatii aikaa ja keskittymistä, mutta on jäänyt mieleen erilaisena ja taiteellisena lukukokemuksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, laitan vinkin korvan taakse odottamaan sopivaa rauhallista suvantoa jolloin ehtisin keskittyä Lolitaan.

      Poista
  33. Onnea täältäkin! :)

    Osallistun toki arvontaan, joten tässäpä hieman ylistystä kirjalle: vaikka tämä onkin varmaan aikamoinen klisee, niin sanon silti, että Anna-Leena Härkösen Häräntappoase ansaitsee tämän tittelin. :) Mutta jos jotakin muuta vielä sanoisin, niin kyllä kehuisin Minna Canthin Anna Liisaa. Se on vain niin hyvä näytelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, minulle tuli lukiossa asennevamma Häräntappoaseeseen kun siitä piti lukea ja analysoida yksi katkelma... sen jälkeen en ole saanut tartutuksi mihinkään Härkösen kirjaan. Pakkoluetuksen varjopuolia!
      Näytelmiä en olekaan vielä tänä vuonna lukenut. Anna-Liisaa voisi harkita...

      Poista
  34. Paljon onnea <3

    Mainitsisin Stephen Kingin huikean Musta torni -sarjan, mutta koska osa sarjasta on julkaistu vasta 2000-luvun puolella ei vastaus tuntuisi reilulta. Kingissä pysyn (yllätys yllätys...), mutta mainitaan nyt sitten Tukikohta. Se on itselleni ajankohtainen, sillä kotona odottaa kirjan pohjalta tehty 6-tuntinen elokuva :)

    Arvonnassa mukana, totta kai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, ahmin nuorempana kaikki Kingit mitkä käsiini sain. Nyt en enää uskalla niihin koskea ettei mene yöunet... King kirjoittaa aivan liian hyvin! ;)

      Poista
  35. Onnea blogisynttärin johdosta!
    Kirjasuosituksena voisin antaa vaikka Irvingin Garpin maailman. Pesee minun mielestäni kaikki Irvingin 2000-luvun puolella julkaistut teokset. Tosin rehellisyyden nimissä myönnettävä, että pesee myös Irvingin aiemmat kirjat.
    Arvonnassa mukana, toki.

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.