Anthony Browne: Ääniä puistossa

Oli aika viedä kävelylle Viktoria, muotovalio labradorinnnoutajamme, ja poikamme Kaarle. Kun saavuimme puistoon, päästin Viktorian vapaaksi. Heti jostain ilmestyi joku ruokoton rakki, joka alkoi ahdistella häntä. --- Lopulta löysin hänet puhumasta jonkun suttuisen lapsen kanssa. "Kaarle, heti tänne!" Sanoin. "Ja Viktoria-kiltti, tulehan sieltä."

Anthony Browne: Ääniä puistossa
Lasten Keskus 2004

Alkuteos: Voices in The Park, 1198 

Suomentanut Sirke Happonen

Eräänä kauniina päivänä kaksi perhettä lähtee koirineen kävelylle puistoon.... vai onko päivä sittenkään kaunis? Onko puisto viihtyisä vai ankea, pelottava vai hauska? Hienostorouva, rouvan poika, työtön mies ja hänen tyttärensä kokevat ja näkevät puistoretken aivan eri tavoin. Anthony Brownen huikean visuaalinen löytöretki kertoo saman tarinan neljästä eri näkökulmasta.

Suuri merkitys on myös havaitsijan mielialalla. Esimerkiksi kotikatu voi samankin katsojan silmissä olla hyvinkin erilainen: matkalla puistoon Mona Lisa itkee ja Joulupukki kerjää, paluumatkalla katulyhty on muuttunut loistavaksi kukaksi ja maalausten hahmot vapautuneet kehyksistään kadulle tanssimaan. 

"Mun oli pakko päästä ulos. Me lähdettiin Sutun kanssa viemään koira puistoon."

"Sitten oli aika lähteä. Suttu piristi mun mieltä. Se lörpötteli koko matkan iloisesti kotiin."

Tarinautti lokikirjaan: Harjoitus tekee mestarin, oli kyseessä taito mikä tahansa. Kuvanlukutaitokaan ei kehity itsestään. Toki mikä tahansa kuvakirja kehittää katsojansa silmää, mutta tämän kirjan katselu haastaa myös aikuisen. Kirja onkin ihana (myös) siksi, että sen kohderyhmä on ikähaitariltaan harvinaisen laaja: leikki-ikäiset lapsoseni hihkuivat riemusta kirjan hassuja yksityiskohtia bongaillessa, taiteesta pitävä aikuinen puolestaan elähtyi ja ilahtui kuviin kätketyistä lukuisista taideviitteistä. (Itse en edes ole mikään suuri taiteen tuntija, joten uumoilenpa että taidetta laajemmin harrastaneet kokevat kirjan parissa vielä minuakin enemmän hihii-ja -ahaa-elämyksiä.) 

Puistossa oli mukava koira ja Viktorialla oli tosi hauskaa. Olisipa minullakin, ajattelin.

Kuvaamataiteen ja/tai taiteen opetukseen Ääniä puistossa tarjoaa rutkasti ideoita, materiaalia ja vinkkejä. Itse ainakin olisin ollut tohkeissani, jos kuviksen tunnilla olisimme saaneet tutkiskella tällaista kirjaa ja innoittua siitä!  

Kirjan henkilöiden kuvaaminen gorilloina tuntui aluksi oudolta ja vieraannutti, mutta jo muutaman sivun kuluttua eläinten syvä inhimillisyys sulatti sydämen ja kääntyi plussaksi. Samalla se avasi tarinaan aivan uuden tason ja pisti pohtimaan syntyjä syviä. (Kuten esim. sitä, onko taustalla lentävä Maija Poppanen myös gorilla ;D) 

Anthony Browne on minulle nimenä aivan uusi. Hämmästykseni olikin melkoinen, kun googlettaessani sain tietää, että kyseessä on suorastaan huikaisevan tuottelias heppu: liki 40 lastenkirjaa, H.C.Andersen-palkinto ja useita muita titteleitä mahtuu miehen uralle. Rumankauniit, sielukkaat gorillat ovat yksi hänen "tavaramerkeistään". Ilokseni niitä löytyykin lisää myös suomeksi. Kirjastoon käy tieni siis... ellen peräti haksahda kirjakauppaan saakka ;)

"Kalle poimi kukan ja antoi sen minulle. Sitten Kallen äiti huusi että sen piti mennä. Kalle näytti surulliselta. Kotona panin kukan veteen ja keitin isälle kupin teetä."

Summa summarum: Visuaalisesti vaikuttava, ajatuksia herättävä "katselukirja" kaikenikäisille ja -näköisille taiteen ystäville.

P.S. Ääniä puistossa on esitelty myös Sininen keskitie -blogissa. Brownen gorilla-kirjoista on ansiokkaasti blogannut myös Valkoinen kirahvi. Lisää Brownen kuvituksia voi halutessan käydä ihailemassa vaikkapa täällä.