Ulrika Ylioja: Merenneito tavaratelineellä. Teetarinoita.

Aaron tuo sateen mukanaan, savusaunarituaalit ja pään päällä riehuvat ukkoset. 22 m/s, myrskylyhty sammuu, juomme teepannun pohjaa näkyviin. Näillä keleillä eräs käveli mereen, eräs toinen ui yli, saaren voisi myös kiertää ja tehdä pesän tuulensuojaiselle puolelle.

Ulrika Ylioja: Merenneito tavaratelineellä. Teetarinoita
LIKE 2013

Siskon seurassa mustaa sitruunateetä Pärnussa, rakastetun kanssa kardemummateetä Amsterdamissa. Joillekin maistuu mikrossa lämmitetty pussitee, toiset poimivat itse tuoretta minttua Himalajan rinteeltä. Mutta valkoinen Pai Mu Tan on niin pahaa, että Marko kieltää tekemästä sitä enää koskaan.

Ulrika Yliojan teetarinat vievät mennessään, kuljettavat mukanaan ja maailman ympäri ja tuovat takaisin kotoisiin tunnelmiin. 24 tuokiokuvaa, joihin kaikkiin liittyy tavalla tai toisella tee. Muutamin sanoin ja kuvin Ylioja kiteyttää pienten tärkeiden hetkien tunnelmat, joitten takaa pilkottaa koko elämän kokoisia tarinoita.

Välimerkkejä säästeliäästi käyttävä teksti sekä väkevät, mutta silti seesteiset kuvat ja niihin kätketyt tarinat vuoroin koskettavat, yllättävät, hymyilyttävät ja jättävät nälkäisiksi (tai pitänee sanoa janoiseksi): Saavatko Mamu ja Ronnie toisensa? Miten käy Petran lupaavasti alkavalle nunnanuralle? Entä Tessan ja Maxin suhteelle sen jälkeen, kun Maxin teepalovamma paranee? Mutta Ylioja ei kerro; hän vain vangitsee tuokioita, joiden tarkemman tulkitsemisen taiteilija uskaltaa jättää lukijan vastuulle. Mukana on myös hienovaraista huumoria, kuten teinitytön ensimmäinen kohtaaminen kesäleirillä vihreän teen kanssa: Kauheaa tämän täytyy olla pilaantunutta Moona ajattelee eikä vielä tajua eläneensä suojattua keisarin morsiamen elämää.

Tarinautti lokikirjaan: Missäköhän puserossa minäkin olen silmiäni pitänyt koko viime vuoden? Nämä teetarinat on kuulemma julkaistu Hesarissa - ja minä muka luin, tai ainakin selasin läpi, joka ainoan lehden... ja kuitenkin olen kokonaan missannut nämä pienet helmet. No, onneksi löysin ne nyt. Tykkäsin aivan hirveästi. Miten vähällä voikaan kertoa niin paljon!? 

Yliojan "kuvakertomuksista" löytyy melkein kaikkea, mistä minä (sarja)kuvataiteessa pidän: kepeyttä ja syvällisyyttä, hilpeyttä ja haikeutta, riehakkuutta ja eleganssia sulassa sovussa. Kulman takana uhkaava snobismikin pysyi tarpeeksi loitolla: kirjan teetarinat eivät olleet pelkkää pikkusormi pystyssä diivailua, mukaan mahtui myös arkisuutta ja banaalejakin käänteitä.

Ainut asia, mille en aivan heti lämmennyt, oli väriskaala, joka alussa oudoksutti ja tuntui luotaantyöntävän ankealta. Mutta kun totuin harmaan ja teenpunaisen liittoon, se ei enää häirinnyt, ja lopussa se alkoi jopa viehättää: rauhaa ja voimaa samassa kattauksessa, aivan niin kuin teessä itsessään (ellei kuppiinsa ole erehtynyt kaatamaan valkoista Pai Mu Tania). 

Yksi asia pisti lukiessa silmään: suuri osa teehetken viettäjistä oli nuoria aikuisia. Jäinkin kaipaamaan lisää tunnelmakuvia varttuneemman väen teehetkitunnelmista - mitä elämäntarinoita niistä voisikaan aavistella! Tai ehkä saammekin kakkososan: kahvitarinoita? ;) Moni iäkkäämpi kun on voinut kokea unohtumattomimmat hetkensä pikemminkin kahvi-kuin teekupposen äärellä.

Teenystävänä nautin myös kirjan lopussa löytyvästä lyhyestä johdatuksesta kirjassa juotuihin teelajikkeisiin. Oma lempiteeni paljastui nestemäiseksi piparkakuksi, kestoinhokkini Earl Grey taas kuvaillaan osuvasti moottoriöljyteeksi ja sitä suositellaan perusihmisille, joiden muotti on jo valettu. Koska omassa muotissani on vielä(kin) vähän valamisen varaa, luin uteliaana myös itselleni outojen teelaatujen ominaispiirteistä ja sovelluksista. Vihreä Phu Tho esimerkiksi on omiaan naisille, jotka kulkevat omia polkujaan. Maussa lootusta ja suloista, huumaavan makeaa lakritsia. Maailma on avoin kuin matkustus junan katolla. Vaikka en juurikaan vihreästä teestä välitä, tätähän on ilman muuta maistettava näin lupaavan esittelytekstin jälkeen!

Summa summarum: Lajitelma pussiteetä: Jos et todellakaan keksi mitään muuta. Mutta yritä ensin.