bg

Free background from VintageMadeForYou

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Leena Valmu: Filius ja elinkaikkeuden arvoitus


Ferox odotti minua Suursuonen alkupäässä, kuten hänellä oli usein tapana. 
"Mites reissu?" kysyin. Ferox oli ollut isänsä mukana pitkällä työmatkalla. 
"Ei mitään erikoista", Ferox sanoi tyynesti. Yritin näyttää siltä kuin asia ei kiinnostaisi minua lainkaan.
"Vaikka muutama aika karmiva paikka..." Ferox jatkoi.
"Ai?"
"No on siellä munuaisessa aika outo meininki", Ferox aloitti ja silmissä alkoi kiiltää. Minä en halunnut myöntää, että halusin kuulla ihan jokaisen yksityiskohdan. "Ensin mennään ylös ja alas kaikenlaisia kanavia ja se oli kyllä ihan jees. Mutta sitten osa porukasta niinku häviää läpi sellaseen mestaan, jossa ei haise ollenkaan hyvälle."

Leena Valmu: Filius ja elinkaikkeuden arvoitus
WSOY 2013
Kuvitus: Lasse Rantanen

Filius on pieni verisolu, joka orvoksi jäätyään elää tätinsä, neiti Luduksen, kanssa Vasemmassa Kainalovaltimossa, käy koulua ja pelaa pespilaa (verisolujen kansallisurheilua, jossa koitetaan saada mahdollisimman monta vitamiinikiekkoa maaliin). Ystäviensä, valkosolu Alban ja punasolu Feroxin kanssa Filius elää siis aivan tavallista verisolun elämää, kunnes suuri imu tempaisee hänet ja joukon muita verisoluja salaperäiseen muovipussiin - ja sitä kautta aivan vieraaseen elinkaikkeuteen, jossa on sekä samanlaista että erilaista kuin kotona. Ja oudointa on, että kaikkialla on kovin autiota. Mitä on tapahtunut suoniston asukkaille - Filiuksesta puhumattakaan? 


Saadakseen selville, mistä oikein on kyse, Filius lähtee etsimään Mater Maximusta, viisasta solujen kantaäitiä, joka ehkä pystyy selvittämään kaiken. Matka halki elimistön on pitkä ja vaiherikas, mutta lopulta Filius löytää perille luuytimeen, ja saa kuulla hämmästyttävän seikan: elinkaikkeus, johon hän on joutunut, kuuluu leukemiaa sairastavalle ihmislapselle - ja koska Filius on kantasolu, hänen tehtävänsä on pelastaa lapsen henki.

Biokemian dosentti Leena Valmu on kirjoittanut seikkailu- ja huumoripitoisen tietopaketin ihmiskehon pienistä ihmeistä, verisolujen tehtävistä ja elimistön toiminnasta. Tarinan rinnalla kirjassa on lukuisia tietoiskusivuja, jossa lyhyesti ja ytimekkäästi esitellään tarinassa mainitut "henkilöt" ja "paikat" eli solut ja elimet.  


Tarinautti lokikirjaan: Olen aina ollut kiinnostunut lääketieteestä ja ihmiskehon ihmeistä. Kun tyttärellä kaiken kukkuraksi on käynnissä aiheeseen liittyvä kyselykausi, tämä kirja lähti ilman muuta kirjastosta matkaan. Tyttö nauttikin tarinan kuuntelemisesta ja minä sen lukemisesta, vaikka lievää informaatioähkyä välillä koimmekin. Vähemmän olisi ehkä ollut enemmän, mutta hyvä näinkin. Tässä on samaa viehätystä kuin Olipa kerran elämä -piirrossarjassa, jota lapsuudessani fanitin. Tytär ja minä pidimme myös Valmun humoristisesta otteesta, sekä Lasse Rantasen ilmeikkäistä kuvista.



Mietin hermosolun edellisiä sanoja. Tiedonkulku ei onnistunut eri elimistöjen välillä. 
"Eikö siis ole mitään keinoa viestiä elimistöstä toiseen?" kysyin epätoivoisena.
"On", vastasi hermosolu tylsän kuuloisesti ja täysin vastoin minun odotuksiani. Mitä ihmettä tämä oikein tarkoitti?
"Miten?" sain vaivoin kysyttyä. 
"Valitettavan vanhanaikaisesti", hermosolu aloitti aivan kuin ei olisi halunnut puhuakaan asiasta. "Täytyy lähettää viruspostia."


"Millä viruksella haluat viestisi lähettää?" kysyi solu, jolle ojensin kirjoittamani viestin. Mitä ihmettä minun tuli tähän vastata?
"Mikä on paras tapa?"
"Kyllä flunssavirus on aika näppärä", solu vastasi. 


Summa summarum: "Mutta mitä ihmettä minä voin täällä tehdä?" puuskahdin. "En minä osaa kuljettaa happea enkä tappaa bakteereja!" "Mutta sinä olet juuri se kaikkein toivotuin solu", kantaäiti vastasi. 
Olipa kerran verisolu. Oppitunti ihmisen biologiasta kiehtovan tarinan muodossa.


4 kommenttia:

  1. Tässä kirjassa oli tosiaan paljon tietoa. Kun luimme tätä iltasatukirjana, jätimme suosiolla tietocapsuluksen lukemisen aina seuraavan illan alkuun. Muuten olisi voinut iskeä tietoväsy.

    Olin eilen illalla hämmästynyt kun poikamme muisti kaikkien kirjassa seikkailleiden solujen vaikeat nimet. Itse olin ne autuaasti jo unohtunut.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin aloimme skipata tietocapsulukset muutaman luvun jälkeen, niihinhän voi aina myöhemmin palailla. Lapset tosiaan kyllä omaksuvat vaikeatkin sanat ihmeen nopeasti!

      Poista
  2. Kuulostaapa kivalta ja opettavaiselta, pistän nimen muistiin.

    Minä rakastin Olipa kerran elämä -sarjaa! väitän, että jotain siitä opinkin, vaikka en nykyään enää juuri mitään solujuttuja muistakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistan oppineeni olipa kerran elämästä ainakin se miksi pitää rokottaa :) Tämä kirja on humoristisempi, mutta asia on yhtä painavaa.

      Poista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.