Nelma Sibelius: Satusaaren haltija

Satupojalla oli ihmeelliset silmät. Hän huomasi luonnossa niin merkillisiä asioita. Rusopilvissäkin hän näki utuisia saaria ja kullalle kumottavia kaupunkeja. Kirkassilmä katsoi ja katsoi, mutta ei nähnyt muuta kuin pilvimöhkäleitä, vaikka miten olisi silmiään siristellyt. Ja pilviä ne vain olivatkin! Tyttö oli varma siitä.

Nelma Sibelius: Satusaaren haltija

WSOY  1950

Kuvitus: Rudolf Koivu

Kaukana Satumeren ulapalla kohoaa kaunis vehreä saari. Siellä asuu Satusaaren haltija, joka eräänä päivänä löytää saarensa rannalta tyttölapsen vasussa. Haltija  vie lapsen saaressa asuvalle kalastajaukolle, joka lupaa huolehtia lapsesta. Tyttö saa nimekseen Merenkukka, ja yhdessä kasvattisisarensa Siljan kanssa hän varttuu neidoksi - eikä kukaan aavistakaan, että Merenkukka on prinssi Kotkansulan paras ystävä, orpotyttö joka kauan sitten salaperäisesti katosi.
Kun prinssi varttuu nuorukaiseksi, hänen on aika etsiä itselleen sopiva vaimo. Ja ennustettu on, että prinssin puolisoksi pääsee Satusaaren tyttäristä se, joka tuo hänelle kultalangoista kudotun verkon. Mutta häijy Mutaämmä kantaa kaunaa Satusaaren haltijalle, ja alkaa kylvää eripuraa sisarusten välille...

Kirjailija Nelma Sibelius (1878-1970) oli Jean Sibeliuksen käly, jonka suloisen satukokoelman on kuvittanut Rudolf Koivu. Nimikkosadun lisäksi kirjassa on kaksi muuta tarinaa. Noitalipas kertoo köyhästä kauppiaasta, joka vaurastuessaan sairastuu saituuteen. Miten Kirkassilmä löysi Satupojan puolestaan on ystävyyden, mielikuvituksen ja peräänantamattomuuden ylistys: löytääkseen Satumaahan lähteneen ystävänsä vakavamielisen tytön on ensin opittava uskomaan mahdottomaan ja avattava sydämensä satujen taialle.

Tarinautti lokikirjaan: Tämä oli täysin  heräteostos: kirja löytyi kirpparilta ja herätti huomioni ihanalla kannellaan. Kun varmistui, että kirjan on todella kuvittanut Koivu eikä kukaan taitava matkija, en voinut olla ostamatta opusta "iltasaduiksi lapsille" ;). Opettavaiset, vanhanajan tunnelmaa tihkuvat sadut olivatkin raikas poikkeus Tatujen, Patujen, Vilttitossujen ja Nuudelipäiden lomassa. Lapsetkin kuuntelivat kyllästymättä kaikki kolme kirjan satua, vaikka tarinoiden tempo onkin toinen kuin esim. yllämainituissa tarinoissa.

Kirjallisuutena sadut ovat hyvää keskitasoa, perinteisten satujen sarjassa jopa varsin hyviä. Eniten pidin sadusta Noitalipas, jossa klassisten satuelementtien lisäksi oli eniten omaperäisyyttä ja draaman kaari vahvin. Tarinan opetuskin on mukavasti huumorin ja seikkailun "maisemoima".

"Me tahdomme ulos täältä!" huusivat nuorimmat, äsken rahapajasta päässeet kolikot ja sitten kuului ponnekkaita kopsahduksia lippaan kantta vasten.

"Niin!" huusivat toiset, "emme ole tottuneet virumaan ahtaassa, pimeässä lippaassa. Me tahdomme päivänvaloon! Haluamme kiertää maita mantereita, kulkea kädestä käteen ja tehdä ihmisiä iloisiksi! Pam, pam!"

"Silentium!" Kajahti käskevä ääni. Nyt puhui lippaan korkea-arvoisin ja vanhin kultaraha. Se oli liikkunut paljon maailmalla ja oppinut tämän sanan matkoillaan.

Todellisen aarteen kirjasta tekee Rudolf Koivun kuvitus - jo sen takia kannatti maksaa opuksesta kahdeksan euroa. Tätä tulen vaalimaan omassa hyllyssäni; lasten kanssa sitä kyllä luetaan, mutta lastenhuoneen hullunmyllyssä en sitä uskalla säilyttää vielä moneen vuoteen.

Summa summarum: "Nyt saat sinäkin opetella lentämään", hän virkkoi tytölle. "Saatpa nähdä miten hauskaa se on!" Viehättäviä vanhanajan satuja, joille mestarikuvittaja antaa siivet.