Onnelin ja Annelin myöhemmät toimet

Marjatta Kurenniemi: Onneli, Anneli ja orpolapset. 1971

Marjatta Kurenniemi: Onneli, Anneli ja nukutuskello. 1984

Marjatta Kurenniemi: Putti Puuhkajasaarella. 1989

Kustantaja: WSOY

Kuvittaja: Maija Karma

Anneli veti harmaan mekon ylleen, se oli pitkä ja väljä ja kangas tuntui karkealta iholle. Minna avasi oven ja marssi Annelin edellä ruokasaliin, kop-kop-kop sanoivat hänen kenkänsä. Toiset lapset istuivat jo aamupuuronsa ääressä.

Anneli hämmenteli puuroaan haluttoman näköisenä, se oli harmaata vastenmielistä sotkua, jossa oli akanoita niin paljon, että lasten oli joka lusikallisen jälkeen kakisteltava niitä kurkustaan.

- Nyt minä ymmärrän, miksi sinä annat minulle aamiaista, Minna Pinna, Anneli sanoi. - Pahin rangaistus mitä voi kuvitella, on joutua syömään kokonainen lautasellinen tätä.

Kun viimeksi piipahdimme Ruusukujalla, siellä vietettiin viihtyisästi talvea. Mutta nyt on kesä, ja Kissanmintussa asiat vallan hullusti. Ensin seudulle saapuu orpokoti, jonka häijy johtajatar Minna Pinna pitää lapsia orjinaan. Kun siitä selvitään, tulee riesaa katalasta liikemiehestä, jonka hämärät bisnekset saastuttavat joen, ja tehtaan tarpeisiin suunniteltu pikatielinja kulkee suoraan Tingelistangelis-puutarhan halki. Ja kun rauha vihdoin palaa Kissanminttuun, ei herra Vaaksanheimoa löydy mistään - hän on joutunut salaperäiselle Puuhkajasaarelle, jonka sijaintia kukaan ei tiedä. Puuhkajasaaren vihreästä valtakunnasta löytyvä ihmelääke auttaa pelastamaan maailman kuolevat metsät, mutta ihmisen ahneuteen on vielä vaikeampi löytää lääkettä: kun Yrmyn veljesten patohanke uhkaa koko Kissanminttua, eivät pienet voi asialle yhtään mitään - on kutsuttava apuun jotain hirvittävän suurta.

Tarinautti lokikirjaan: Ei ole kovinkaan kauan siitä, kun luin lapsosille iltasatukirjaksi Onnelin ja Annelin talon. Koska niin mainiosti viihdyimme Kissanmintun  kaupungissa, luimme putkeen koko sarjan. 

Sarjan kolmas ja neljäs osa ovat tunnelmaltaan kahta ensimmäistä jännittävämmät ja tummemmat. Siitä huolimatta tai jopa siksi lapset pitivät näistä jopa vielä enemmän kuin sarjan seesteisestä alusta. Vaihtia ja vaarallisia tilanteita piisaa, jopa niin että kirjailija itsekin pyytelee lukijoiltaan anteeksi, kun joutuu "koko ajan kertomaan vain surullisista asioista". Kaikissa kirjoissa on kuitenkin tavalla tai toisella onnellinen loppu.

-Tiesin, että se onnistuisi tavalla tai toisella.

Parasta näissä myöhemmissä Kissanminttu-kirjoissa oli lasten mielestä se, että rasavilli Putti pääsee yhä paremmin esille. Pienistä pienimmän hullunhauskat päähänpistot ja suurisuiset, milteipä pikkumyymäiset huomautukset saivat lapset hihkumaan riemusta. 

Putti oli nyt itse pullopostia.

Lapsukaisten iloksi Kurenniemi kirjoitti myös kaksi kirjaa Putin ikiomista seikkailuista. Putti ja pilvilaivat oli tytölle tuttu jo eskarista, joten jätimme sen välistä ja hyppäsimme suoraan sarjan viimeiseen kirjaan, Putti Puuhkajasaarella. 

Kirjan ydinajatus on ympäristötietoisuus. Vaaksanheimojen löytämä ihmeellinen saari on oiva kontrasti saasteiden turmelemalle ihmismaailmalle. Kirja olikin selkeästi kantaaottava, aikuisen makuun paikoin turhankin asenteellinen ja räikeä. Lapsia paatos ei häirinnyt, sen sijaan heitä ihastutti se, että Putti Vaaksanheimo sai niin vapaasti temmeltää kirjan sivuilla. Aikuinenkin löysi tarinan paatoksen alta paljon viisautta ja ajatuksen aihetta. Ympäristökasvattajille kirja toimii varmasti myös inspiraation lähteenä. Lempeät puuhkajat auttavat ja ymmärtävät sekä ihmisiä että puita, ovathan he itsekin yhtä paljon eläimiä kuin kasveja.

-Voivatko puutkin olla orpoja, herra Vaaksanheimo ihmetteli.

-Tietenkin, Vartti-eno sanoi. - Kun metsistä kaadetaan kaikki suuret puut niin että paikka jää autioksi, pienet taimet ovat kuolla ikävään. Kukaan ei enää suojaa niitä oksillaan myrskyiltä, vaan rankkasateet saavat piiskata niiden hennot varret rujoiksi. Mutta ennen kaikkea kukaan ei suhise niille metsän ikivanhoja lauluja, ei kerro satuja ja tarinoita metsien muinaisista suuruuden ajoista ja hyräile niitä uneen. Täällä puuhkajat korvaavat kaiken tuon. Ja kun taimia ruokitaan hyvällä mehevällä mullalla ja juotetaan puhtaalla vedellä, ne pian alkavat toipua.

- Tämä on siis puuntaimien sairaala, herra Vaaksanheimo sanoi.

- Aivan oikein. Mutta ikävä kyllä linnut eivät voi tuoda tänne muita kuin aivan pieniä taimia. Suuria puita on mahdoton kuljettaa, ja juuri ne ovat usein kuolemansairaita.

Summa summarum: Lastenkirjaidylliin luikertelee käärmeitä, ja pienten on korjattava isojen aikaansaama sotku. Onnelin ja Annelin poikakirjahenkiset jatko-osat tempaavat mukaansa, jopa niin että nukkumaanmeno uhkaa venyä kun lapset kärttävät vielä yhtä lukua ;)