Agatha Christie: Askel tyhjyyteen

Auto jatkoi matkaansa mäkeä alas ja rysähti muuriin melkoisessa vauhdissa. Kaikki oli hyvin - onnettomuus oli sujunut menestyksekkäästi.

Bobby näki Frankien ryntäävän rikospaikalle ja heittäytyvän romun sekaan. George saapui autollaan kulman ympäri ja pysähtyi. 

Huokaisten Bobby nousi moottoripyöränsä selkään ja ajoi pois Lontoon suuntaan.

Onnettomuuspaikalla oli kiirettä. 

Agatha Christie: Askel tyhjyyteen

Alkuteos: Why Didn't They Ask Evans? 1934

Bobby Jones on aivan tavallinen mukava nuorukainen pikkupaikkakunnalta, jonka pastorina toimii hänen isänsä. Eräänä sumuisena päivänä ollessaan pelaamassa golfia hän löytää jyrkänteeltä pudonneen miehen. Mies on tajuton ja kuoleman kielissä, mutta äkkiä hän tulee tajuihinsa ja kysyy: "Miksi he eivät pyytäneet Evansia?" Sitten hän kuolee.

Miehen kuolema todetaan oikeudessa onnettomuudeksi. Mutta kun joku yrittää myrkyttää Bobbyn, hänen ystävänsä Frankie, nuori kreivitär, alkaa epäillä että kyseessä olikin murha. Muitakin epäilyttäviä seikkoja ilmenee: kuka otti valokuvan vainajan taskusta? Keitä ovat ruumiin tunnistaneet "sukulaiset"? Mitä on tekeillä pahamaineisen parantolan suljettujen ovien takana? Ja kuka kumma on Evans?

Saadakseen selville, mitä ja miksi oikein tapahtui, Bobby ja Frankie lavastavat onnettomuuden, jonka varjolla pääsevät soluttautumaan epäiltyjen kartanoon. Mutta mitä enemmän he saavat selville, sitä vähemmän he ymmärtävät. Ja sitten tapahtuu taas tragedia, joka vaatii viattoman hengen...

Tarinautti lokikirjaan: Minä en lue dekkareita. Oikeastaan inhoan niitä. Saan niistä pahoja unia. Miksi ihmeessä sitten luin tämän? Vastaus: Koska sen kannessa on majakka. (Kyllä, näinkin irrationaalisesti voi lukuvalintansa tehdä.) Olen ihan heikkona majakoihin, ja kun tajusin tämän dekkariksi, olin jo majakan lumoissa. Kun kirja vielä oli itsensä "Murhamamma" Christien kirjoittama ja takakansi kehui sitä hauskaksi, päätin kerrankin rikkoa mukavuusalueeni rajoja. Majakka ei liittynyt tarinaan mitenkään, mutta hupaisa kirja kyllä oli. Pahoja unia tuskin tästä saan, jännityskin alkoi tiivistyä vasta puolenvälin tuolla puolen. Mutta kerronnan letkeys ja humoristisuus piti mielenkiintoa yllä.

Tykkäsin erityisen paljon siitä, että murhaa ei tutkinut mikään komisario, vaan kaksi aivan tavallista tallaajaa. Minun hoksottimillani tätä rikosta ei kyllä olisi selvitetty; jouduin lukemaan rautalangasta väännetyn loppuselvityksenkin kahdesti, ennen  kuin alkoi kirkastua. Kaiken kaikkiaan lukuelämys oli hyvinkin positiivinen, vaikkei minusta vieläkään dekkarifania tullut. 

Summa summarum: Leppoisa ja hyväntuulinen murhamysteeri peribrittiläisessä  miljöössä.