Brita Polttila: Keskellä päivää minä näin yön

Nouse. Nouse sängyn laidalta,

vuode on tyhjä.

Nouse, laita teetä.

Keittiön pöydällä kannu, täysi, jäähtynyt,

aamu vai ilta?

kävelen ikkunan luo: talvi,

        puut lumessa, oksan tyvessä

                                hylätty pesä.

Brita Polttila: Keskellä päivää minä näin yön

Tammi 1987

Brita Polttila kirjoittaa pieniä runoja, joihin mahtuu kokonainen suru. Rakkaan menetys on kokoelman keskeisin teema. Kaksi muuta tärkeää elementtiä ovat taide ja pohjoisen luonto.

Keskellä päivää 

            minä näin yön. 

Yö oli suuri ja sininen

               ja lepäsi hetken

        taivaan pohjoisrannalla,

vahvistui, kasvoi, näytti 

             keihäskuusten välistä

                              tähdet.

Tien kahta puolen metsä

                katsoi talvisilmin.

    Pakkanen kiristyi.

         Tähtien pelto kukki.

Tarinautti lokikirjaan: Se on totta, olen nähnyt sen itse joka talvi: suuren sinisen yön keskellä päivää. Olen lukenut Polttilalta aiemmin yhden runokirjan, Tapahtumista (1966), josta pidin kovasti. Nyt löysin tämän, josta pidin vielä enemmän. Polttila kuvaa rakasta Lappiani niin herkästi ja silti mutkattomasti, että ihan sydämestä ottaa. Sydämestä ottavat myös runot kuolemasta ja surusta. Maassa kimmeltävät / menneitten kesien suomut / Usva kasvaa järvellä, ikävä.

Summa summarum: Lohdullisen haikea tunnelmakirja. Ei tarvitse olla mikään runouden suurkuluttaja nauttiakseen näistä pienistä suurista lauseista.