"Ja he elivät onnellisina..." uusia loppuja vanhoille saduille

Vilkas vipeltää edelleen entiseen malliin, mutta kääpiötovereidensa sitkeän ruinaamisen seurauksena hän lupasi ainakin yrittää opetella puhumaan. Tätä varten hänelle hankittiin viehättävä äidinkielen opettaja. Vaikka opettaja kuinka rauhallisesti yritti lausua: A, B, C, D, E, F, G, H..., niin kirjaimet kiertyivät aina Vilkkaan huulilla muotoon A, D, H, D... A, D, H, D. Kääpiöt eivät ole kuitenkaan heittäneet toivoa vikkelän toverinsa suhteen, vaan antavat hänen harjoitella puhumista, vaikka sitten neljä kirjainta kerrallaan.

(Juha Vuorinen: Lumikki ja Seiskan kääpiöt )


"Ja he elivät onnellisina..." Uusia loppuja vanhoille saduille
Toimittanut Sanna Kiiski
Kuvitus: Laila Nevakivi
Minerva Kustannus Oy 2010

Harvat klassikot puolustavat paikkaansa kirjojen seassa niin hyvin kuin klassikoiksi kohonneet sadut. Tuhkimo, Lumikki, Punahilkka, Kolme kiliä, Pieni tulitikkutyttö, Hannu ja Kerttu... Sukupolvi toisensa jälkeen kertoo niitä lapsilleen, ne opitaan ulkoa jo lastentarhassa. Mutta mitä näille kaikkien tuntemille satujen sankareille ja sankarittarille tapahtuu sen jälkeen, kun satu loppuu?

"Ja he elivät onnellisina..." raottaa tätä salaperäisyyden verhoa. Raottajina toimivat tunnetut suomalaiset. Mm. Sami Garam, Dome Karukoski, Marika Krook ja Viivi Pumpanen tarjoilevat kirjassa oman versionsa klassikkosatujen uusiksi lopuiksi. Kaikenlaista voi tapahtua: ahkera Tuhkimo ei sopeudukaan joutilaaseen hovielämään, Punahilkka on hilkulla jäädä ison mustan auton alle, ja pikku kilejä pelotellut peikko havittelee omakseen kuunsiltaa, mutta onkin vaarassa joutua itse syödyksi merenkuninkaan hovissa...

- Minä haluan peikon miehekseni!
- Mitä? Huudahti kuningas.
- Minäpäs! Huusivat vaalea ja punatukkainen neito yhteen ääneen.
- Nyt minä syön tuon otuksen! sanoi kuningas.
Juustomainen haju houkutti siis Meren Kuningastakin.
- Te tytöt lopetatte nyt joutavat puheet ja menette kotiin pyrstö viuhtoen, kuningas komensi. 
Merenneidot väittivät kuitenkin vastaan:
- Etkä syö! 
- Eikä mennä!
- Me kerrotaan äidille!
Nyt Poseidonkin hätkähti: 
- Kerrotte äidille! Tuo ei ole reilua.

(Marco Hietala: Peikko ja kolme merenneitoa)

Tarinautti lokikirjaan: Ostin tämän kirjan hyväntekeväisyysmielessä. Kirjan tuotolla näet tuetaan HOPE ry:n arvokasta työtä vähävaraisten tai muuta apua tarvitsevien lapsiperheiden hyväksi. Vähän jännitti, olisiko kirja pelkkää julkkisten maineella ratsastavaa sisällötöntä höttöä. Odotukseni eivät siis olleet ainakaan liian korkealla, ja kirja olikin iloinen yllätys! Satujen tyyli ja taso toki vaihtelivat suuresti, kuten odottaakin sopi. Suurin osa oli tasoa "ihan mukava", mutta melkein jokaisessa oli ainakin muutama kutkuttava oivallus, ja joukkoon sopi myös jokunen aito helmi.

Suurimmaksi suosikikseni nousi Paola Suhosen Pieni Merenneito. Surullisen sadun saama uusi loppu oli runollisen kaunis!

Merenneito puhalsi ja tuuli viimeisillä voimillaan, ja pian hänen puhallukseensa sekoittui jotain uutta. Jotain vanhaa! Tuulen mukana ilmoille kulki hänen kadotettu laulunsa. Hänen menneisyytensä suurin aarre... hänen kultalankainen laulunsa, jonka hän kerran oli menettänyt meren noidalle vastalahjana merenneidon pyrstön muuntumisesta ihmisjaloiksi.
Merenneidon laulu yltyi ja kirkastui. Se oli kuin ennen!

(Paola Suhonen: Pieni Merenneito)

Laila Nevakiven kuvitus on värikäs ja satujen tunnelmiin sopiva.

Summa summarum: Sympaattinen tarinakokoelma klassikkosatujen ystäville - ja tietysti vanhemmille, jotka ovat väsyneet lukemaan saman sadun ties kuinka monetta tuhannetta kertaa! ;)