Gaute Heivoll: Før jeg brenner ned

Jeg har sett denne brannen for meg så mange ganger. Flammene hadde liksom ventet på dette øyeblikket, på denne natta, disse minuttene. De ville ut i mørket, strekke seg mot himmelen, lyse opp, bli fri. Og like etter var de virkelig fri. 

Gaute Heivoll: Før jeg brenner ned

Tiden Norsk Forlag, 2010

Tässä kirjassa on kaksi tarinaa: tarina pojasta josta tulee pyromaani, ja tarina toisesta pojasta, josta tulee kirjailija joka kirjoittaa siitä toisesta. Tämä kirja on totta ja kuitenkin fiktiota: vaikka kaikki todella tapahtui, Gaute Heivollin kirja ei ole dokumentti vaan autofiktiivinen romaani, jossa kahden samassa kylässä varttuneen kiltin pojan tarinat kietoutuvat yhteen. 

Romaani liikkuu ajassa vapaasti mutta hallitusti ja pikkuhiljaa lukijalle aukeaa tapahtumien kulku. Kaikki kulminoituu alkukesään 1978, jolloin Gaute kastettiin ja hänen kotikylässään koettiin tuhopolttojen aalto. Kun Gaute kasvaa, hän yrittää täyttää ympäristön odotukset ja hankkia hohdokkaan ammatin, mutta opettajan sanat "sinä olet runoilija" ovat itäneet hänessä, ja isän sairastuttua jokin alkaa pyrkiä esiin. Jotain pyrkii esiin myös Dagissa, palopäällikön pojassa, jolla on ilman muuta edessään loistava tulevaisuus, niin lahjakas ja kiltti kuin hän on. Mutta miksi tuo kaikkien rakastama poika eräänä yönä seisoo pimeällä pihalla, kaataa bensiiniä lattialle ja raapaisee tulitikun? Ja miksi se toinen poika ei voi olla kirjoittamatta siitä kaikesta? Yksiselitteisiä vastauksia kirja ei anna, sillä niitä ei ole. 

Tarinautti lokikirjaan: Kun ensin kuulin tästä kirjasta, täytyy myöntää ettei kiinnostanut yhtään. Pikkuhiljaa, blogisavujen myötä, kiinnostus kuitenkin virisi, olenhan sentään vanha VPK:lainen itsekin ;) Tämä  oli siis lukulistallani kysymysmerkin kanssa. En tiedä, olisinko ryhtynyt tuumasta toimeen, ellen olisi pitkästä aikaa innostunut lukemaan norjaksi ja keksinyt, että luenkin tämän alkukielellä, på norsk!

Ja sitten.

-Det blir ingen branner i natt, hvisket han til mamma. - Det er over nå, jeg kjenner det på meg. Det er over.

Så slokket han lyset, og sovnet nesten med det samme, mens mamma ble liggende våken og høre på den jevne barnepusten som liksom kom fra selve mørket.

Kello on nyt puoli viisi aamulla. Sain tunti sitten loppuun tämän kirjan. Olen palannut pitkältä matkalta. Olen pöllämystynyt, onnellinen, täynnä suurta kauneutta ja yhtä suurta surua. Monta kertaa olin itkun partaalla - enkä vain silloin kun tapahtui jotain erityisen traagista, vaan siksi että vain oli niin itkettävän kaunista - humalainen hetki tuntemattoman miehen haudalla utstrakt som en engel, tai jouluna kirkossa mens snøen virvlet mot vinduene og man var varm i kinnene mens alle sang. 

Gaute Heivoll on mestarikertoja, jonka taikapiiriin jouduttuaan siinä myös pysyy. Kieli on sujuvaa, runollista, lumoavaa. Mistä ikinä tämä mies kirjoittaa, alkaa hohtaa:

--- at det skal begynne å snø,  at det skal starte om natta mens jeg sover, at det skal lave ned over træerne, over huset, over skogen, at det  skal snø langt inni drømmene mine, at det hvite skal dekke alt og når jeg våkner om morgenen, skal verden være ny. 

Suomentajalla on totisesti ollut kova työ tämän mestariteoksen kääntämisessä! Blogisavujen perusteella hän lienee onnistunut hyvin :)

Summa summarum: Og inni meg var det bare et stille lys som gjorde vondt. Hirvittävän kaunis kirja. Yksi parhaista jonka olen lukenut ikinä. 

P.S. Innostuvaa sorttia kun olen, menin ja tilasin nettikaupasta Heivollin esikoisteoksen Omars siste dager - ja samaan syssyyn Per Pettersonin romaanin I kjølvannet, jossa tavataan Kirotusta ajan katoavasta virrasta tuttu Arvid. Pysykää siis kanavalla, kaikki norjalaisen nykykirjallisuuden ystävät :)

P.P.S. Tämäkin kirja osaltaan avasi Ikkunoita Eurooppaan ja kartutti haastesaldoani, joka Norjan osalta alkaa olla jo aika hyvä.