Antoine de Saint-Exupéry: Siipien sankarit & Yölento

Sitten näimme muitakin valoja, ja hienoisessa toivossa valitsimme suunnan vuorotellen kunkin mukaan. Ja kun valo jatkuvasti näkyi, panimme sen koetukselle. Néri sähkötti Cisnerosin asemalle: - Valoa näkyvissä.  Sammuttakaa ja sytyttäkää vilkku kolmesti. - Cisnerosissa sammutettiin ja sytytettiin vilkku, mutta itsepäinen valo, joka oli edessämme, ei vilkkunut. Vankkumaton tähti!

Polttoaineen vähenemisestä huolimatta tartuimme joka kerta noihin kultakoukkuihin. Joka kerta oli kyseessä oikea vilkkumerkki, joka kerta lentoasema ja henki. Sitten meidän oli jälleen vaihdettava tähteä. 

Vähitellen tunsimme eksyneemme tähtimaailmaan, satojen luoksepääsemättömien kiertotähtien joukkoon. Etsimme ainoata oikeaa planeettaa, omaamme, sitä, jolla on tutut maisemat, armaat kotimme ja rakkaimpamme.

Antoine de Saint-Exupéry: Siipien sankarit & Yölento

Yhteisnide. Tammen Keltainen kirjasto 1960

Alkuteokset: Vol de nuit ja Terre des hommes, 1931 ja 1939

Suomentaneet Eino Ismala ja Anni Mannerkorpi

Antoine de Saint-Exupéry on nimenä useimmille lukutoukille tuttu. Pikku prinssin luojana kuuluisaksi tullut mies oli siviilissä postilentäjä, joka 44-vuotisen elämänsä aikana ehti kirjoittaa vain neljä kirjaa, ennen kuin katosi jäljettömiin tiedustelulennolla toisessa maailmansodassa. Yölennossa ja Siipien sankareissa hän kuvaa 1900-luvun alkupuolen postilentomatkoja, niiden vaarallisuutta ja lumoa.
Yölento on autofiktiivinen tarina kirjailija-lentäjän vuosista Saharan-Ranskan lentolinjalla, lukemattomista vaaroista ja tovereistaan, joista moni kohtasi kohtalonsa noilla riskialttiilla lennoilla.

Tämä maailman kuoleminen tapahtuu hitaasti. Ja valo kaikkoaa vain vähitellen. Taivas ja maa alkavat sekaantua toisiinsa. Maa nousee ja näyttää leviävän höyryn lailla. Ensimmäiset tähdet tuikkivat kuin vihreässä vedessä. Saan kauan odottaa, kunnes ne muuttuvat koviksi timanteiksi. Kauan saan myös odottaa tähdenlentojen hiljaista leikkiä. Joinakin öinä olen nähnyt niitä niin monta, että minusta näytti kuin korkealla tähtitarhassa olisi puhaltanut ankara tuuli. 

Vaaroista huolimatta hän haluaa lentää;  se on hänelle ainut tapa tuntea olevansa elossa. Lentäminen edustaa  vapautta, hengen voittoa aineesta. Hän ei voi tyytyä turvalliseen keskinkertaisuuteen, jota kohtaan kirjailija tuntee ylemmyydensekaista sääliä:

Olet rakentanut rauhasi termittiien tapaan täyttämällä savella kaikki halkeamat, joista voisi päästä sisään valoa. --- Olet rakentanut tämän vaatimattoman varustuksen tuulia, tulvia ja tähtiä vastaan. --- Ei kukaan sinua ravistanut olkapäästä, kun vielä oli aika. Nyt on savi - rakennusaineesi - kuivunut ja kovettunut, eikä kukaan voi sinussa enää herättää eloon uinuvaa muusikkoa, runoilijaa tai tähtitieteilijää, joka sinussa kerran asusti.

Yölento on fiktiivisempi, joskin pohjautuu vahvasti todellisiin henkilöihin. Sekin kertoo postilentäjistä, tällä kertaa Patagoniassa, jossa heidän vastuullaan ovat öiset postilennot yli Andien. Saint-Exupéryn henkilöiden sankaruus ei kumpua rohkeudesta, vaan vastuuntunnosta, joka näillä miehillä on niin suurta, että edes pelko ei voi heitä pidätellä.

Tarinautti lokikirjaan: Yölento on roikkunut pitäisikö lukea? -listallani varmaan kohta viisitoista vuotta. Etsiessäni "matkakohteita" Afrikassa ja Etelä-Amerikassa törmäsin taas tähän ja tajusin, että kirjan siipiveikot suhaavat molemmilla mantereilla ja välillä myös niitten välillä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja lisäksi lentokone kaupan päälle. Kiinni veti!

Oletin, että tykkäisin enemmän Yölennosta, mutta kävikin toisin päin. Siipien sankareita luki kuin Antoinen päiväkirjaa, ja kieli on maalailevan kaunista. Yölennon urhot jäivät etäisemmiksi, ja paatos alkoi jo tursua korvista. Toki paatosta löytyi myös Siipien sankareista, mutta siinä se ei häirinnyt lainkaan - ei se oikeastaan edes tuntunut paatokselta vaan juhlallisuudelta, joka sopii autofiktiiviseen tarinaan paremmin kuin selkeään fiktioon.

Tässä kohoaa näkyville ihminen. Tässä hän käyttäytyy vastoin kaikkia järjen osoituksia. 
Sillä kersantti hymyili. Mikä saattoi hänet houkutella siihen.

Summa summarum: Häneltä jäi palanen maata muokkaamatta. Häneltä jäi kokonainen planeetta muokkaamatta. Rakkauden siteet liittivät hänet kaikkeen maahan ja kaikkiin sen puihin. 

En hämmästy, että juuri tämä kaveri kirjoitti Pikku prinssin. Sama henki on läsnä näissä tarinoissa, jotka ovat sekä jännittäviä että viisaita. (Ja jos joutuu riutumaan päiväkausia haaksirikkoisena autiomaassa vailla ruokaa ja vettä, voi varmasti nähdä kummempaakin kuin toiselta planeetalta kyläreissulle piipahtaneen kuninkaallisen! ;))