Enää pihassa eivät kukkineet ainoastaan päivänkakkarat vaan myös kastanjapuun ympärillä kasvavat hortensiat ja ihmekukat, aukean kuusamat sekä ruusutarha monenkirjavine nuppuineen, jotka avautuivat kuin kämmenet. Jopa kasvimaa oli aina tomaattien, salaattien ja kurpitsojen vallassa. Tuo ihmeellinen hedelmällisyys, joka vain yltyi vuosien saatossa, antoi kyläläisille puheenaihetta. Jakkaroillaan kököttävät eukot ja heidän tyttärensä patojensa ja ompelutöidensä äärellä epäilivät, että ilmiön täytyi johtua syystä, joka oli kostea siinä missä kunniaton: puutarhaa lannoitettiin siemennesteellä.
~Cristina Lopez Barrio: Mahdottomien rakkauksien talo~
Suomentanut Taina Helkamo
Pitkästä aikaa poden lukujumia - tai en niinkään jumia, vaan levottomuutta: aloitan kirjaa, luen sivun tai sata, vaihdan kirjaa, hylkään senkin. Pisimmälle pääsin ylläolevassa, maagista realismia tihkuvassa ja rappioromantiikkaa roiskuvassa Mahdottomien rakkauksien talossa. Harvoinpa tulee vastaan kirjaa, joka sekä ihastuttaa että vihastuttaa yhtä paljon: toisaalta kieli on kaunista ja tarina vie, toisaalta taas kaikkea on liikaa. Kirjailija tykittää kielikuvilla ja ampuu niin yli, etten lopulta enää tiennyt, onko kyseessä parodia vai ollaanko tässä nyt ihan tosissaan taidetta tekemässä. Jos kirja edes olisi vähän ohuempi, luultavasti olisin sinnitellyt loppuun asti, mutta sivulla 200+ alkoi tuntua siltä, etten jaksa enää toista mokomaa. Armoa ei, kirjastoon! Ja uutta kirjaa kehiin.
Melko pitkälle jaksoin myös Åke Edwardsonin melankolista menetystarinaa Niin korkealla pääskyset, ettei niitä nähdä voi. Tragedian varjossa kituvan pariskunnan tarina kyllä kiinnosti, mutta töyssyinen kerronta lopulta vei minusta mehut. Näkökulmanvaihdokset ovat kyllä ihan jees, mutta taas kerran: liika on liikaa. Tuli tunne, että luen post-it-lappusia, jotka joku on tiputtanut sekaisin lattialle ja kerännyt kiireellä kasaan juuri, kun kirja on menossa painoon. Harmi mutta ei auta, sanoi riivinrauta. Next!
Niin, next. What next? Mitäpä tekisin, mitäpä lukisin, kun mikään kun ei oikein ota kipinää? Kesken jäi jo alussa Kartanpiirtäjä, josta vain puuttui se jokin. A.S. Byattin Pieni musta kirja kiehtoisi kovin, mutta nukun nykyään niin huonosti, etten oikein uskalla riskeerata näitäkin vähäisiä unia. Englanninkielisiä pokkareita olisi parikin, mm. Jodi Picoultin Handle With Care, mutta toisaalta reissussa ryytyneenä kaipaan kaukomailta kotimaahan välillä. Taidan tästä kohota Sinisiin ilmoihin... jospa Suursaaren maisemissa viihtyisin kokonaisen kirjan verran.
Voi, toivottavasti todellakin viihdyt Suursaaressa! Minä pidin siitä valtavasti, hieno kirja. Edwardsonilta olen lukenut kymmenisen hienoa Winter-dekkaria, mutta jotenkin tuo esittelemäsi ei houkuta lainkaan. Jo nimi on ihan hirveä minusta. Toivottavasti jumitus siitä taas hellittää.
VastaaPoistaKirsi, olen nyt alittanut Sinisiä ilmoja ja alun perusteella olen aivan ihastunut! Tämän ainakin varmasti luen loppuun asti.
Poista*aloittanut*, en alittanut...
PoistaHyvin perustelit, miksi kirjat jäivät kesken. En ole lukenut Mahdottomien rakkauksien taloa, mutta ennakkoaavistukseni kirjasta taisi olla oikea...
VastaaPoistaPieni musta kirja ei ole pelottava karmivalla tavalla. Se kertoo synkeitä juttuja, mutta niin hienosti, että yöunet ovat turvassa. :)
Katja, taisitpa aavistaa ihan oikein ;)
PoistaOikeastaan olen jo päättänyt, että kyllä se Musta kirja on luettava kuitenkin! Jo ensimmäisen tarinan ensimmäinen lause sai heti mielenkiinnon vireille.
Oijoi, mulla on lainassa juurikin tuo Mahdottomien rakkauksien talo. Apua, jos se ei vedä!
VastaaPoistaMulla myös hieman lukujumia, avaan sitä lukemalla väliin helpompaa: nuortenkirjoja ja sitten toisaalta luen vähän sellaista ei-mun-genreä eli dekkareita. Alkaa taas kohta tehdä mieli lukea ihan "oikea kirja". Heh.
Mari, kyllähän se tarina vetää, ongelmana oli minulla enemmänkin kirjan rönsyävä kieli. Toisessa lukufiiliksessä tämä olisi voinut mennäkin... jos sinulla on vielä kevyempi kausi niin ehkä tämä siis toimiikin sinulle. Tämän jälkeen ainakin takuulla palaa mielellään takaisin "ruotuun"! :D
PoistaKyllä kirja ehdottomasti vetää ja kannattaa lukea loppuun asti, jollei ole aivan allerginen aistilliselle kielelle ja maagiselle realismille. Sille pitää osata antautua ja olla tosiaan vastaanottavaisella fiiliksellä, valmiina kaikkoamaan maagisiin puutarhoihin kauas arjesta. Makuasioita silti, López Barrion tyyliin joko ihastuu tai sitä ei voi sietää. Itse vietin melkoisen tripin Cristinan matkassa, hetkittäin tuskastuttavan, koska kirjaa ei ollut todellakaan helppo kääntää, mutta kyllä se loppujen lopuksi oli ihastuttavan ja aisteja hyväilevän matkan. Hienoa tarinankerrontaa.
PoistaTerv. Taina, suomentaja
Vielä pieni kommentti siitä, että olisi kohteliasta mainita aina myös suomentajan nimi, kun keskustellaan käännöskirjallisuudesta. On toki kiva kuulla, että kieli on ollut mielestäsi kaunista, mutta se ei aivan taikaiskusta kääntynyt kauniiksi suomeksi vaan tein sen eteen seitsemän kuukautta työtä. Viilasin ja viilasin. Ammattikuntamme arvostus vaatii hieman päivitystä, ja siinä auttaisi kun myös te ansiokkaat kirjallisuusbloggaajat muistaisitte vähintään mainita arvioimienne kirjojen suomentajien nimet. Moni kuitenkin osaa jo sitä etsiäkin. Ei ole ihan sama kuka kirjan on suomentanut, eihän?
PoistaTaina
Ups, yleensä aina laitan suomentajan. Nyt unohtui kun oli tarkoitus vain mainita keskenjääneistä, mutta innostuinkin sitten jorisemaan pitemmälti. Pahoittelen ja korjaan hetimiten asian!
PoistaKiitos, ja kiva. On tosi tärkeää, että lukijat osoittavat arvostavansa suomentajia, sillä se vaikuttaa siihen, että kustantajatkin joutuvat tunnustamaan sen, että aina ei kannata ottaa ketä tahansa joka halvimmalla tekee. Hyvän lopputuloksen saa kun maksaa asiallisen korvauksen ja antaa kääntäjälle riittävästi aikaa työn tekemiseen, valitettavasti tätä on hyvin vaikea saada perille. Mutta teidän lukijoiden kannattaa tosiaan kiinnittää käännöksiin ja kääntäjiin huomiota ja antaa tasosta palautetta saadaksenne jatkossakin kokea lukunautintoja laadukkaan, onnellisen suomentajan tuottaman käännöskirjallisuuden parissa.
PoistaVoi harmi, ettei Kartanpiirtäjäkään ottanut tulta alleen. Mie en Edwardsoniin ole koskaan tykästynyt ja tuo kauniskantinen Mahdottomien rakkauksien talo lakkasi kiinnostamasta kuulleessani, että se vihastuttaa. En jaksa nyt yhtään kirjoja, jotka provosoivat...
VastaaPoistaAnnika, vihastuttaa oli kyllä vähän turhan vahva sana.... tämä ei niinkään vihastuta kuin ärsyttää. Kartanpiirtäjä oli kyllä kiintoisa, lukufiilis vain ei ollut juuri nyt se oikea.
PoistaMinä olen tällä hetkellä yövalvomisista (nuorimmainen ei flunssan jälkeen osaa enää nukkua...) niin väsynyt, että lukeminen jää pelkkään viihteeseen, jossa aivoja ei tarvita. Muita ei jaksa edes avata, vaikka tarjolla olisi iso pino
VastaaPoistaMinna, voih! Tiedän tunteen. Jaksuja ja toipumisia teille.
PoistaMinulla on myös tuollaisia ajanjaksoja, jolloin lukeminen takkuaa, saati vielä jos kohdalle osuu hieman kehnompia kirjoja. Nyt sinun pitäisi löytää joku takuuvarma juminpurkaja! :)
VastaaPoistaKiitos Tuulia, eiköhän tämä tästä. Jos oikein paha lukujumi iskee, alan santsata jotain vanhaa lempparikirjaa, se ainakin tepsii aina. Tosin nyt taisinkin löytää jo sen lukujumin purkajan, vähän liiankin tehokkaan sillä nyt en malttaisi mennä nukkumaan... :D
Poista