Silene Lehto: Hän lähti valaiden matkaan

Hankittuani kuulokojeen aloin kuulla mioseenikauden metsän,

ne valtavat sypressit, nainen sanoo, ja onhan se mahdollista,

korvakäytäviin nyt mahtuu kaikenlaista,

jopa torakankin tiedetään ryömineen sinne.

Mistä sellaisia laitteita saa, haluaisin kysyä

                         mutta kun on tämä rooli

(ja kylläpä se kiristääkin nahkaa!),

tämä retoriikka ja puheen maneerit, automaattiset lauseet.

Mihin teidän mielikuvituksenne päättyy, kysyn 

ja nainen vastaa "s-kirjaimeen", hänen  hartiansa ovat varmat,

hän ihmettelee hevosen laukkaa, miten siinä on toisenlainen sointi

ja uskon minä sen, eläinhän on kolmivarpainen!

                    Ja nyt sanon, en teeskentele enää, ihan pienillä

kirjaimilla, hiljaa, niin etteivät toiset kuule kun rikon sääntöjä:

hyvä ihminen, mhin te minua tarvitsette?

Menkää luonnohistorialliseen museoon, 

menkää välittömästi, se auttaa:

eteisaulan täytetty norsu

on musta kivi,

         (se on!)

        ~Terapeutti, osa 3 ~

Silene Lehto: Hän lähti valaiden matkaan

WSOY 2011

J.H. Erkon lyriikkakilpailussa vuonna 2009 toiseksi tulleen Silene Lehdon esikoiskokoelma poikkeaa runouden valtavirrasta. Proosamaiset "monologit" muistuttavat hetkittäin enemmän lyhytproosaa kuin lyriikkaa - ja silti lyyrisyys on vahvasti läsnä. Lehdon runoissa luonto ja ihmisyys haastavat toisensa. Meillä on sivistyksemme, seuranhakupalvelut ja tullimiehet, meillä on Darwinin kehitysoppi - ja kuitenkin meitä kalvaa kaipuu Eedenin alkuperäiseen viattomuuteen:  Jos puutarhassani kasvaisi omenapuita, tajoaisin teille valkeaan kuulaan, kirkastaisiko se nuo vakavat kasvonne, mittarimadonvihreät silmät? 

Oliko se kaukokatseisuutta vai mitä,
kun muinainen pakicetus päätti mennä takaisin veteen?

Tarinautti lokikirjaan: Onpa virkistävää välillä lukea runoutta, joka ei tursu kryptisiä kielikuvia eikä rönsyile assosiaatioiden perässä asiasta kuudenteen. Helppolukuiset, mutta monitasoiset tekstit houkuttelevat lukemaan, hymyilyttävät ja vetävät vakavaksi. Lehto ivaa surutta ihmisten rakentamia tarpeettoman monimutkaisia sosiaalisia koodistoja, kaksinaismoraalia ja kaikkia ponnisteluita, joista huolimatta me olemme voimattomia niin kuoleman kuin elämänkin edessä.

RESEPTI

Ennen kuin säädät uunin 200 asteeseen
ja varaat kaikki tykötarpeet: öljyä ja hunajaa, 
pippuria ja suolaa ja täytteeksi kuskusia,
voisulaa, rusinoita ja mantelirouhetta,
ennen kuin nostat viiriäiset pöydälle, 
niitä on hyvä olla 1-2 vierasta kohden, 
ja kampeat auki niiden rintalastat, 
ennen kuin luet tätä enää riviäkään pidemmälle,
on paras etsiä jotakin kättä pidempää, 
esimerkiksi lapio tai pesäpallomaila,
sulkea kaikki ikkunat, istua alas ja nauttia 
lasillinen konjakkia, sillä pian alkaa tapahtua:
kuoltuaan viiriäiset saattavat joskus lähteä vielä lentoon,
niillä on sitkeä henki ja suhteettoman suuri,
keveä sydän, ja jos tämä on hermoillesi liikaa,
kannattaisi ehkä harkita pitopalvelua
tai vaihtaa keittokirjaa, mutta saanen muistuttaa:
mitään lastenleikkiähän tämä ei ole,
jos sellaista odotit.

Kaiken kaikkiaan Hän lähti valaiden matkaan on yksi runovuoteni kohokohdista. Lukeminen oli nautintoa alusta loppuun, ja loppuun päästyä teki mieli aloittaa alusta. Tätä kirjaa voin suositella niillekin, jotka yleensä eivät uskalla runoihin kajota.

Summa summaruum: Vedestä me tulimme ja sinne meidän on kaipaus:  vesisängyt, silloilta heittäytyjät, ne jotka työnsivät kivet taskuihin ja kävelivät äkkisyvään. Tuhahtakaa vain, ette te nähneet miten kaisla taipui tuulessa, miten vedessä oli kaikki värit.