Top Ten Tuesday: To-be-read-again

Olen huono santsaamaan kirjoja. Ja kun sanon huono, niin tarkoitan huono! Edes lempikirjojani en juurikaan "kertaile"; jotenkin on helpompaa tarttua aina uuteen. Mutta se on loppu nyt! Istuin alas ja listasin kymmenen lukemaani kirjaa, jotka tahdon (ja vakaasti myös aion) lukea uudestaan. TBRA-listani kovin kärki näyttää tältä:

1. Richard Adams: Ruohometsän kansa. Luettu ja rakastuttu joskus lukiovuosina, ollut santsijonossa jo monta vuotta.

2. Yashar Kemal: Ararat-vuoren legenda. Toinen lukiovuosien löytö. Kirjan tekemää vaikutusta kuvannee hyvin se, että muistan siitä pitkiä pätkiä ulkoa vielä nytkin!

3. Kaarina Helakisa: Ainakin miljoona sinistä kissaa. Lastenkirja, johon nuorena aikuisena ihastuin. En tosin tykännyt kirjan lopusta, mutta nyt uskon että pitäisin siitäkin enemmän.

4. Juhani Peltonen: Elmo. Yksi kaikkein rakkaimmista kirjamuistoistani koskaan. Tämä opus on kulkenut mukanani Saksaan ja Amerikkaan asti, olen lukenut sen mooonta kertaa ja taas on kohta aika palata sen lumoihin.

5. Nazim Hikmet: Puut kasvavat vielä. "Eniten ihmisessä olen rakastanut ihmisen laulua, ilman ihmisiä pystyin elämään, en koskaan ilman ihmisen laulua. Sattui että petin rakastettuni, hänen lauluaan en koskaan pettänyt." Parikymppisen minäni suosikkirunoilija. Tahtoisin testata, vieläkö kolahtaa... ja jos, niin kuinka lujaa.

6. Michel Tournier: Kolmen kuninkaan kumarrus. Yksi äitini suosikkiromaaneista, ja sittemmin myös yksi omistani. Pari vuotta se on jo hyllyssäni huutanut ja pyytänyt, että lukisin sen jälleen. Ja kyllä varmasti vielä luenkin, ehkä jo ennen kuin tämä vuosi loppuu.

7. Silvana DeMari: Viimeinen haltia. Fantastinen fantasia, jonka lohikäärmettä on jo ihan ikävä...

8. Agneta Ara: Unohdettujen ovien talo. Pidin tästä kuin hullu puurosta - paitsi kirjan lopusta, joka meni yli hilseen niin että pölisi. Olisi hauska nähdä, ymmärränkö siitä toisella lukemalla yhtään enempää.

9. John Fowles: Ranskalaisen luutnantin nainen. Kas tässä kirja, jota vihasin! Olin näet lukion kolmannella, tämä piti lukea ja vääntää siitä essee. Muistan että kyllästyin puolikuoliaaksi, ja pahinta oli että kirjailija ei osannut edes päättää miten kirjansa lopettaisi, vaan änki tarinaan monta vaihtoehtoista loppua! :D Olen jokseenkin varma, että jos ja kun sen santsaisin, pitäisin kirjasta -tai ainakin inhoaisin paljon vähemmän.

10. Italo Calvino: Paroni puussa. Tätäkään en ole vielä santsannut, vaikka pitkään on pitänyt. Olen tykännyt kaikista Calvinoista jotka olen lukenut, ja tästä pidin kaikista eniten.

Tätä listaa oli todella mukava tehdä! Kymmenen kirjan valinta tuntui ensin vaikealta, mutta sitten niitä tulikin kuin itsestään tasan kymmenen. Ainakin puolet näistä pitää kyllä saada luetuksi ensi vuoden aikana! Haastanpa itseni siihen. Äänestääkin saa, lupaan lukea ainakin ne jotka saavat enemmän kuin yhden äänen. Entä mitä kirjoja teillä on "santsikupissa" ja miksi?