bg

Free background from VintageMadeForYou

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Gaute Heivoll: Før jeg brenner ned


Jeg har sett denne brannen for meg så mange ganger. Flammene hadde liksom ventet på dette øyeblikket, på denne natta, disse minuttene. De ville ut i mørket, strekke seg mot himmelen, lyse opp, bli fri. Og like etter var de virkelig fri. 

Gaute Heivoll: Før jeg brenner ned
Tiden Norsk Forlag, 2010

Tässä kirjassa on kaksi tarinaa: tarina pojasta josta tulee pyromaani, ja tarina toisesta pojasta, josta tulee kirjailija joka kirjoittaa siitä toisesta. Tämä kirja on totta ja kuitenkin fiktiota: vaikka kaikki todella tapahtui, Gaute Heivollin kirja ei ole dokumentti vaan autofiktiivinen romaani, jossa kahden samassa kylässä varttuneen kiltin pojan tarinat kietoutuvat yhteen. 

Romaani liikkuu ajassa vapaasti mutta hallitusti ja pikkuhiljaa lukijalle aukeaa tapahtumien kulku. Kaikki kulminoituu alkukesään 1978, jolloin Gaute kastettiin ja hänen kotikylässään koettiin tuhopolttojen aalto. Kun Gaute kasvaa, hän yrittää täyttää ympäristön odotukset ja hankkia hohdokkaan ammatin, mutta opettajan sanat "sinä olet runoilija" ovat itäneet hänessä, ja isän sairastuttua jokin alkaa pyrkiä esiin. Jotain pyrkii esiin myös Dagissa, palopäällikön pojassa, jolla on ilman muuta edessään loistava tulevaisuus, niin lahjakas ja kiltti kuin hän on. Mutta miksi tuo kaikkien rakastama poika eräänä yönä seisoo pimeällä pihalla, kaataa bensiiniä lattialle ja raapaisee tulitikun? Ja miksi se toinen poika ei voi olla kirjoittamatta siitä kaikesta? Yksiselitteisiä vastauksia kirja ei anna, sillä niitä ei ole. 

Tarinautti lokikirjaan: Kun ensin kuulin tästä kirjasta, täytyy myöntää ettei kiinnostanut yhtään. Pikkuhiljaa, blogisavujen myötä, kiinnostus kuitenkin virisi, olenhan sentään vanha VPK:lainen itsekin ;) Tämä  oli siis lukulistallani kysymysmerkin kanssa. En tiedä, olisinko ryhtynyt tuumasta toimeen, ellen olisi pitkästä aikaa innostunut lukemaan norjaksi ja keksinyt, että luenkin tämän alkukielellä, på norsk!
Ja sitten.

-Det blir ingen branner i natt, hvisket han til mamma. - Det er over nå, jeg kjenner det på meg. Det er over.
Så slokket han lyset, og sovnet nesten med det samme, mens mamma ble liggende våken og høre på den jevne barnepusten som liksom kom fra selve mørket.


Kello on nyt puoli viisi aamulla. Sain tunti sitten loppuun tämän kirjan. Olen palannut pitkältä matkalta. Olen pöllämystynyt, onnellinen, täynnä suurta kauneutta ja yhtä suurta surua. Monta kertaa olin itkun partaalla - enkä vain silloin kun tapahtui jotain erityisen traagista, vaan siksi että vain oli niin itkettävän kaunista - humalainen hetki tuntemattoman miehen haudalla utstrakt som en engel, tai jouluna kirkossa mens snøen virvlet mot vinduene og man var varm i kinnene mens alle sang

Gaute Heivoll on mestarikertoja, jonka taikapiiriin jouduttuaan siinä myös pysyy. Kieli on sujuvaa, runollista, lumoavaa. Mistä ikinä tämä mies kirjoittaa, alkaa hohtaa:

--- at det skal begynne å snø,  at det skal starte om natta mens jeg sover, at det skal lave ned over træerne, over huset, over skogen, at det  skal snø langt inni drømmene mine, at det hvite skal dekke alt og når jeg våkner om morgenen, skal verden være ny. 

Suomentajalla on totisesti ollut kova työ tämän mestariteoksen kääntämisessä! Blogisavujen perusteella hän lienee onnistunut hyvin :)

Summa summarum: Og inni meg var det bare et stille lys som gjorde vondt. Hirvittävän kaunis kirja. Yksi parhaista jonka olen lukenut ikinä. 

P.S. Innostuvaa sorttia kun olen, menin ja tilasin nettikaupasta Heivollin esikoisteoksen Omars siste dager - ja samaan syssyyn Per Pettersonin romaanin I kjølvannet, jossa tavataan Kirotusta ajan katoavasta virrasta tuttu Arvid. Pysykää siis kanavalla, kaikki norjalaisen nykykirjallisuuden ystävät :)

P.P.S. Tämäkin kirja osaltaan avasi Ikkunoita Eurooppaan ja kartutti haastesaldoani, joka Norjan osalta alkaa olla jo aika hyvä.

16 kommenttia:

  1. Awwww! <3 Tämä meni niin kuin pitikin, ihastuit kirjaan. Minunkin mielestäni Etten palaisi tuhkaksi on hieno, hieno!

    Olen myös hieman kateellinen siitä, että osaat norjaa ja voit lukea lisää Heivollia sekä Pettersonia. Minulla on vähän ikävä Arvidia. :) No, odottelen suomennoksia (englanniksi kirjoja kai saisi, mutta koska silloin pitäisi joka tapauksessa odotella käännöstä, odotan toiveikkaana suomenkielistä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, sinunkin blogihehkutuksesi oli vaikuttamassa asiaan :) Olen huomannut että monesti ihastumme samantyyppisiin kirjoihin.

      Minäkin toivon että Pettersonia ja Heivollia suomennetaan lisää!

      Poista
  2. Upeaa, että osaat noin hyvin norjaa ja esittelet vielä kääntämättömiä norjalaisia kirjoja. Ostin juuri itselleni Pettersonin kirjan, mutta en tuota Kirottua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, norjan kielen opin vähän vahingossa... asuimme Norjan rajalla ja kun olin lapsi, näkyi vain Norjan tv eikä Suomen! Myöhemminkin, kun suomen telkku alkoi näkyä, tuli katsottua tuttuja norjalaisia ohjelmia - ja Norjan radiosta tuli paremmat musat ;) Kun vielä kirjastoauto oli Suomen ja Norjan rajakuntien yhteinen, tuli kirjastoautosta kannettua ensin norjalaisia sarjiksia ja sitten jo kaikkea muuta :)

      Poista
  3. Vau, olet lukenut kirjan alkuperäiskielellä, ihailtava saavutus (itse en uskalla yrittää edes englanniksi lukemista).
    Minä pidin tästä kirjasta myös aivan valtavasti, tämä on varmasti tämän vuoden parhaiden kirjojen top 5:ssä(tällä hetkellä vuoden tähän mennessä paras kirja taitaa olla Jonnekin pois, eikä tämä ihan siihen yltänyt, vaikka upean ihana viiden tähden kirja tämäkin on).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, minä nautin norjaksi lukemisesta melkeinpä enemmän kuin suomeksi! Se on minulle vahvasti kesäkieli, sillä aina kesälomilla tuli kuultua ja luettua paljon norjaa :)

      Poista
  4. Vau, osaat lukea norjaksi! Valoisa kesäyö on kyllä ollut täydellinen hetki lukea tätä vahvatunnelmaista kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, sinäpä sen sanoit! Oli helppo eläytyä kirjassa kuvailtuihin alkukesän öihin... Olin muuten luullut kirjaa jotenkin raaemmaksi, mutta eihän se ollut ollenkaan raaka vaan jännite syntyi aivan muusta.

      Poista
  5. Jaahas, nyt sinäkin luit tämän :D Kai se sitten on pakko itsekin lukea, kun näin paljon hehkutetaan. Sillä voisi osallistua myös Kirjallisuuden äidit -haasteeseen... hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ajatus, Jane! Tässä kirjassa tosiaan on harvinaisen loistava äidin ja pojan suhteen kuvaus.

      Poista
  6. Hei! Laitatko minulle osoitteesi tulemaan, niin saan pistettyä kirjapaketin postiin? kirsi.hietanen(at)kisko.salonseutu.fi

    VastaaPoista
  7. Blogisavujen takia meinasin jättää tämän kirjan lukematta. Hirveän kohtalokasta diivailua tuo, että "mäpäs en lue sitä, mistä muut pitää"... koska tämähän on tosi hieno kirja. Olen kahminut kirjaa eilisillan ja aamun, ja aion nyt palata sen pariin =D Ihan suomeksi tosin, ei ole tuo norjan kieli niin hyvin hallussa, vaikka yhden syksyn sitä kuulinkin. Aika hienoa tuo sun taustasi, että kielen voi oppia noinkin. Olispa ollut hienoa, jos meillä itärajalla olisi näkynyt ja kuulunut itänaapurin lähetykset, niin meillä olisi iso joukko venäjän kielen taitajia.

    Mutta joo, Norjasta varmaan tulee paljon hienoja kirjailijoita. Ainakin ne, jotka suomeksi käännetään ovat olleet järjestään hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, tunnustan monesti syyllistyväni samaan. Esim. Puhdistus on minulla lukematta koska sitä on kehuttu "liikaa" :O Mutta aion kyllä lukea sen jossakin vaiheessa.

      Rajaseudulla asuminen on tosiaan rikastavaa jos raja vain on avoin. Tunnen mm. monta virolaista jotka ovat oppineet suomen ihan telkkarin avulla. Tosin virolaisen varmaan onkin suhteellisen helppo oppia suomi.

      Norjalaisista kirjoista tykkään minäkin. Mainittujen lisäksi esim. Roy Jacobsen on hieno. Vaikea sanoa tyhjentävästi miksi niistä tykkään, mutta ainakin osatekijä on se, että niissä on tiettyä kepeyttä vaikka aihe olisi rankkakin - Norja siis on minulle kirjamaana eräänlainen Skandinavian Ranska :) (Ja Ranskaa tutumpana & läheisempänä kolahtaa kovemmin.)

      Nyt odotan syksyllä uunista ulos tulevaa Heidi Linden kirjaa, norjalaisia naisia en ole lukenutkaan vielä kovin paljon.

      Poista
  8. Minulla oli sama Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet -kirjan kanssa. Liikutuin lähes kyyneliin niin surullisissa kuin iloisissa tai muuten vain kauniissa kohdissa <3 Heivollin kirja ei kiinnostanut minuakaan aluksi, mutta niin vain alkaa vaakakuppi kallistua toiseen suuntaan ;)

    En ole unohtanut haastekirjaakaan, se on tällä hetkellä lukemistaan odottavan pinon päällimmäisenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Minä olen omassa haastekirjassani sivulla 103...

      Poista

Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.